Planeetan Armosta

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Planeetan Armosta

Viesti kirjoittaja Admin lähetetty Ti Marras 21, 2017 12:40 am

Planeetan Armosta


https://i62.servimg.com/u/f62/19/21/15/98/skelet14.jpg


OSA 1: Selviinjäämistaistelu
OSA 2: Helvetti maanpäällä
OSA 3: Sota neljän lajin kesken



OSA 1: Selviinjäämistaistelu


Luku 1: Pittsburghin sekasorto



"Eihän näin varhain voi alkaa mutatointi", sanoi juontaja. "Viisaalla miehellä on monta tointa, mutta yksi totuus", sanoi professori. "Mitä tarkoitatte?". George polkee kuntopyörää amerikkalaisessa ghetossa. Sitten hän alkaa nostamaan puntteja. Ulkona käy kova vilinä ja pyssyjen pauke, kun massat alkavat karata kotoansa, kuten rotat laivasta.

"Teillä ei ole mitään muuta todisteita, kuin turhamainen tieteenne, jota teette yhteiskunnan varoilla!", sanoi juontaja ja sipaisi vettä. "Biologinen mahdottomuus...aloitti tiedemies, biologinen mahdottomuus on että kun tehdään rotilla ja koirilla eläinkokeita, että joku niistä ei olisi mutantti muusta maailmankaikkeudesta, on että joku niistä ei alkaisi syömään lajitovereitansa!"

Nyt George tuli suihkusta ja katsoi ulos. Hän ajatteli että yön valetessa hänkin liittyisi rottiin. Puhelin soi. Se on Dan. "Nyt on piru merrassa!"." Kui?". Tule aamulla käymään. "Miksi vasta aamulla, nythän on vasta keskiyö!", huusi George, mutta sopi sitten että tapaisi Danin kantakaupungissa aamupäivällä ennen kuin kirkon kellot soisivat.

On kello 3 aamulla. Kadut ovat hiljaiset. George nukkuu sikeää lapsen unta. Tuuli lennättää vasta printatut uunituoreen sanomalehden. Siinä lukee: "Elävät kuolleet kävelevät!". Dan ei saa unta. Hän soittaa poliisille. Vastaajasta kuuluu vain vastaaja. "Ei hemmetti". Aina kun tulee kova hätä niin poliisi ja eliitti pakenee maasta ensimmäisenä. Sama juttu armeijan kanssa, miettii Dan.

"Suurin pelastusasema, johon ollaan evakuoitu 4000 ihmistä, on Pittsburghin lentokenttä", sanoo radio. "Emme ole vielä ajasta varmoja, mutta lähiaikoina siirrämme ihmisiä, jotka ovat nyt valtion pommisuojissa, suoraan Pittsburghin lentokenttään."

Aamu koittaa aina liian aikaisin. George omasta mielestään voisi tällaisina aikoina nukkua vaikka kaksi yötä putkeen. Nyt hän kiiruhtaa läpi gheton ihmisten ilmoille. Dan kiroaa tilannetta. Hän asuu kantakaupungissa ja kadut ovat tyhjiä. Miltei ainoina ihmisinä sekä Dan että George ovat päättäneet välttää ruuhkan ja selvitä omin neuvoin pois hälinästä, missä virkavalta pysäyttäisi vain heidät. Maalta tulleet mutanttijoukot eivät kaiken järjen mukaan ehdi kaupunkiin kuin vasta keskipäivällä. Vielä on hyvää aikaa valmistella. Dan pakkaa reppuunsa tarvikkeita: linkkuveitsen, leipää, juustoa ja suklaata sekä taskulampun. Hän rikkoo lasi-ikkunan toisesta rivitalokerroksesta missä asuu ja katsoo ulos: ei muuta kuin hiljaisuutta ja sumua: kaikki muut ovat jo paenneet Eurooppaa kohti turvaan. Venäjältä ei tule muuta kuin ongelmia, koska sieltä asti tiedemiehet epäonnistuivat laboratorio kokeessaan. Ovi kolahtaa ja lentää auki, Dan ottaa linkkuveitsen ja huitaisee tulijaa.

"Se olen minä!"- huutaa George juuri ennen kuin saa kädellään tarrattua hutiloivaa Daniä kädestä ja estää haavoittumisen. "Melkein silposit kasvoni, idiootti!", koulutti George Dan- poikaa. "Menoksi sitten!", sanoi George. Sankarimme katoavat sumuun kotipihaltaan ja alkavat juosta kohti Danin autoa. "Missä se on?", kysyy George. "Kirkon lähellä". Dan on keskikokoinen mies, jossa luonne ratkaisee. George taasen on lihava ja siksi alkaa etääntyä Danistä kun ei jaksa juosta. Sumussa vipeltää muutama hahmo, kadut ovat hiljaisia kuin hautajaisissa. "Eikö täällä paskapaikassa ole ketään, edes vartijoita?", manaa George. "He ottivat tarvittavansa ja läksivät valtion avustuksella kohti parempia seutuja", puhui Dan. "Miksei me sitten tehty niin, olisi vaan pitänyt mennä viranomaisten mukana pommisuojiin". "Ei kato suurin osa siviileistä menehtyy".

Sitten he tulevat merenrantaan ja näkevät viisi kävelevää ruttopesäkettä. Hitsit, George, ota puukko esiin. George sohii puukolla jotain päin, pelkkää ilmaa. Yhtäkkiä Dan juoksee mutanttijoukon ohi ja huutaa: "Helvetissä George, ala tulla jo, älä taistele, vaan juokse!". Liian myöhäistä. George likinäköisenä näkee entistä huonommin sumussa. Dan näkee kuinka viides hahmo hyppää Georgen päälle ja ei ehdi muuta kuin paeta kohti kirkkoa, koska lisää zombeja alkaa lähestyä merenrantaan. Viisi otusta oli liian iso pala Georgelle, joten hän todennäköisesti on kuollut.

Dan saapuu keskustaan kirkolle. Hänen autonsa on kirkkopuiston toisella puolella. Dan pistäytyy kirkossa ennen kuin menee puistoon. Kirkko on synkkä kuten uskovaisen maailmankatsomus. Ei ole ristinsielua paikalla. Dan polvistuu katedraalin eteen ja alkaa rukoilla Georgen sielun puolesta. Hän kuitenkin katsoo ikkunasta ulos: iltapäivä on alkanut ja tänä lokakuisena päivänä on alkanut jo hämärtää. Dan ymmärtää mennä pois kirkosta törmätäkseen puistossa pariin zombieen. Toinen zombi on päästä syöty ja toinen on yksijalkainen. Maassa itseään Danin luokse repivä zombie saa hänet huutamaan kauhusta ja juoksemaan päin seisaalla olevaa zombieta. Zombi ja Dan törmäävät yhteen ja Danin reppu tippuu ja kierii puistomäestä alaspäin. Dan rientää reppunsa perään ja ottaa maasta pari leivän kannikkaa, jotka tippuivat matkalla. Kerättyään reppunsa hän palaa puistoon. On alkanut sataa lunta. Dan mukiloi seisaalla olevan zombin, mutta maassa makaava zombie saa otteen Danin jalasta. Otus avaa suunsa, mutta Dan ehtii survoa sen pään linkkuveitsellään joka oli hänellä valmiina.

Dan istuu autossa ja näkee kuinka kaksi uutta zombieta tekee matkaansa kirkon kupeeseen. Dan päättää tappaa zombit, koska ei halua vaurioittaa autoansa. Avatessaan autonoven zombi hyppää hänen päällensä. Auton sisälle kaatunut Dan painaa vahingossa jarrua ja auto starttaa kohti puuta. Zombie lentää tuulilasin läpi ja murskaantuu. Dan kerää itsensä ja nousee ylös. Toinen zombeista saa tukevan otteen Danin kädestä. Otus avaa suunsa, mutta Dan lyö sitä tyhjällä olut pullolla joka ilmaantui törmäyksen jälkeen hänen kätensä ulottuville. Otuksen pää survoutuu ja siitä pursuaa violettia töhnää.

Auton Dan saa peruutettua ja Dan matkaa hitaalla vauhdilla kohti keskustaa,  jossa voisi olla lisää kauppoja ja kenties yösija. Pimeä on laskeutunut jo kaupungin ylle kun Dan huomaa että hänellä on vain hiukan bensaa jäljellä. Dan ajaa tuttuun asekauppaan ja koittaa ovea: lukittu. Dan murskaa tuulilasin ja menee sisälle liikkeeseen. Dan nappaa pistoolin ja vaihtaa linkkarinsa puukkoon. Muita aseita Dan ei osaa käyttää, joten hän matkaa kohti takahuonetta ja menee vessaan. Vessasta tultuaan Dan palaa liikkeeseen. Neljä zombieta on tulossa ikkunan lävitse. Dan palaa vessaan ja yrittää irrottaa tuuliventtiiliä: koittaen päästä katolle turvaan. Hän ei saa irrotettua venttiiliä kuitenkaan. Zombit kolistelevat liikkeessä. Sitten Dan vääntää vessapaperirullan pitimen irti ja survoo venttiiliä metallisella pitimellä. Pari ristikkoa vääntyy: kuusitoista jäljellä. Nyt Zombit paukuttelevat lukossa olevaa pienen pytyn ovea. Dan hakkaa venttiiliä kaikella voimallansa, mutta vasta neljä ristikkoa on vääntyntyt. Zombit pääsevät sisään vessaan. Dan ottaa nukutusotteeseen ensimmäisen zombien ja survoo kaulan irti toiselta zombilta. Kolme zombia on sisällä vessassa. Sitten Dan saa koko venttiilin irti. Hän tarraa kummallakin kädellään venttiiliaukosta ja vetää itseään ylöspäin. Kolme zombieta ovat ahtaasti sekaisin vessassa ja koittavat sormeilla Dania. Danin ote lipeää ja Dan tippuu vessaan kolmen zombien päälle. Dan hyppää vielä kerran kohti venttiiliaukkoa ja saa yläruumiinsa venttiililuukkuun. Yksi olio vetää Danilta repun riekaleiksi. Dan kurottautuu kohti venttiiliaukkoa ja vihdoin pääsee ylös kokonaan. Repusta tippui paljon ruokaa ja vettä. Mutta Dan on turvassa asekaupan katolla. Hänen autossaan ei ole tarpeeksi bensaa mennä minnekään turvaan joten Dan väsyneenä alkaa nukkumaan koleaan Lokakuiseen iltaan korkealla kymmenen metrin korkeudessa.


Luku 2: Gangsterit


Scott ja Kain ovat kaveruksia, jotka majailevat Scotin kotona parhaillaan. He valitsivat jäädä pois pelastusasemista viettämään laadukasta elämää ennen kuin sähköt ja ruoka tästä kaupungista loppuisivat. He ajattelevat että elämän voi elää lyhyesti mutta nautinnollisesti. Heidän mielestään pommisuojaan meneminen olisi pahempi nälkäkuolema. Parempi elää lyhyesti mutta täysillä. Scott on lihava ja lyhyt vartija. Kain taas on pitkä, lihaksikas ja isokokoinen entinen kommando. Scott ja Kain ajattelivat jäädä tähän kaksioon loppuelämäkseen. He ajattelivat että meno ihmisvilinään kohti pelastusasemia olisi nopea itsemurha. Siispä he pelaavat korttia, Playstationia sekä syövät runsaasta ruoka ja vesivarastosta. Eli elävät herroiksi ennen kuin sähkö ja vesi loppuu. Jos niin tapahtuisi, he kummatkin tappaisivat toisensa vuorotellen. He ovat sadisteja ja nauttivat suolenpätkistä ja verenvuodatuksesta. He nauttivat väkivaltapeleistä ja ovat henkisesti aika kovanahkaisia, ei mitään herkkiksiä.

Kain näki ikkunasta katolla nukkuvan miehen. "Tuolla voi olla ruokaa", sanoi Scott. "Kumpi menee?" kysyi Kain. Lopulta Kain hiipi miehen luokse. Kain tunki kloroformipyyhkeen Danin suulle ja nukutti miehen joka alkoi havahtua, mutta vaipui nopeasti uuteen uneen. Kain otti repun ja aseet kämpälle.

Dan heräsi uudestaan pienessä huoneessa. Hän kuuli puhetta oven ulkopuolelta ja uskaltautui sisään. "Ei me voida kato pitää tuota miestä tuolla ikuisuuden". "Maailma on jo luovuttanut sen suhteen, maailma on jo luovuttanut meidän suhteen, joten älä jauha schaissea!". "Mistä on kysymys?" sanoi Dan joka ei ymmärtänyt mitä hän täällä teki. "Onko sulla rahaa?", kysyi Scott röyhkeästi. "Olisitte sen jo ottaneet jos oikeasti haluaisitte tietää", vastasi Dan ilmeisen loukkaantuneena. "Tätäkö etsit?" kysyi Scott ja vilautti auton avaimia. Dan yritti ottaa ne, mutta Kain kolautti miehen uudestaan tajuttomaksi.

Dan herää autostaan. Hän näkee ulkona monia zombeja kävelemässä aivokuolleina kohti isoa ostoskeskusta. Hän huomaa että hänen autonsa on parkkeerattu keskelle ostoskeskuksen parkkihallia. Kaikki zombit eivät huomioi Danin olemassaoloa, mutta jotkut kyllä. Kain ja Scott ovat ulkohissin kohdalla puhumassa toisilleen. Kain pitää karttaa kädessään ja Scott tönii zombeja, jotka ovat heidän lähettyvillään, kauemmaksi. Dan avaa auton oven ja hyppää asfalttiviidakkoon. Hänen ympärillään on sekalaisesti kymmeniä zombeja. Dan puikkelehtii niiden välistä kohti hissiä, jossa nyt Kain ja Scott ovat. Hän ehtii juuri ja juuri litsautumatta heidän mukaansa hissiin. Kain painaa kuudennetta kerrosta. "Mitä nyt on menossa?"- kysyy Dan pelokkaasti. "Parempi että olet hiljaa", sanoo Kain. Hissin ovet avautuvat. Kolme miestä juoksevat käytävää pitkin rappusille. Ulkona on zombeja tulossa ulos ja sisään tavarataloon alimmasta kerroksesta. Kuudennessa kerroksessa ei ole yhtään zombia, koska sinne pääse vain henkilökunnan hissillä. Dan katsoo erilaisia zombeja rappusten päästä istualtaan keskittyneenä. Hän näki oranssiin paitoihin pukeutuneita entisiä Amerikan kansalaisia puoliksi syötyihin strippareihin. Kain ja Scott menevät varastohuoneeseen ja ahtavat muovikasseihin kevytmuonaa, juotavaa ja alkoholia. Oli outoa että henkilökunnan varastoon oli jäänyt niin paljon ruokaa ja niin vähän ihmisiä. Tuntui niin turvalliselta olla kuudennessa kerroksessa, kun kaikki muut viisi kerrosta kuhisivat zombeja. Hetken päästä he ovat jo parkkipaikalla ja juoksevat läheiseen kahvilaan sisäpihan kautta. Kahvilassa on metalliverhot ja siellä ei ole yhtään epäkuollutta. Sankarimme alkavat asettua kodiksi.

Samana päivänä Kain ja Scott pitävät pientä palaveria. "Jos otamme vähän lisää elintarvikkeita ja aseita, niin voisimme palata takaisin kaksioon", sanoo Kain äänellä joka tavallaan päätti koko keskustelun. "Mitä me teemme tuolla pienellä miehellä?", kuiskasi Scott, mutta Dan kuuli sen. Kain sanoi että he jättävät hänet heti kun ovat päässeet takaisin keskustaan. Dan katsoi miehiä silmät pullollaan, kuten isätön poika vihaisia miehiä. "Asunko minä sitten täällä?", kysyi Dan lopulta kun hänen olonsa kävi sietämättömäksi. "Olet hyödytön. Esine", sanoi Kain.

Scott taputti Dania myötätuntoisesti ja sanoi että hänen kannattaa mennä kohti Pittsburghin pelastusasemaa omalla autollaan kun se on tankattu. Dan puri vaatteitaan hermostuksissaan ja mutisi jotain, kunnes Kain alkoi nauraa. "Olet tosiaan aika säälittävä ruipelo", huusi Kain täyttä kurkkua. Scott ehti väliin ja Kain löi Danin sijaan pöytää kuuluvasti. "Ne kuulevat, ne ovat tulossa tänne, äänet innostavat niitä", sanoi Scott oudon pirteästi.

"Syötetäänkö tuo sika niille?"- Sanoi Kain ja viittoili Dania. Scott keskeytti Kainin halveksivan yksinpuhelun ja sanoi että pelastusasemaa hekin yrittäisivät jos asuisivat kantakaupungissa. Zombit kolistelivat ulkopuolella. "Mulla on sentään oma työpaikka, oma huusholli ja täysin ansaittu omaisuus, vitun dorka sossupummi!", sai Dan lopulta sanottua, mutta Scott ja Kain vain nauroivat hänelle. Alkoi tulla ilta ja kaikki paitsi Dan rupesivat nukkumaan.

Yöllä Dan istui valveilla ja katsoi ikkunanraosta kuinka zombit kävelivät ympäri ostosparatiisia, parkkialuetta sekä nurmikkoa. Sitten kuului kolinaa. Yhtäkkiä kaapista ponnahti vitivalkea hahmo kohti Scottia ja Kainia. Dan otti ilmestyksen kuristusotteeseen, kunnes ilmestys alkoi kiljua. Scott ja Kain heräsivät. Ilmestys oli ilmeisesti vain nuori nainen. Sofia sanoi: "Anteeksi, mutta olen ollut kaapissa piilossa noilta hirviöiltä". En uskaltanut tulla ulos kun kuulin ääniä ja luulin että nuo hirviöt ovat täällä sisällä kahvilassa. "Kiva ilmestys", vinoili Scott. Kerro huomenna koko elämäntarinasi. Sitten Kain ja Scott menivät takaisin nukkumaan kahvilan matolle.

Dan kysyi Sofialta: "Mikset karannut?" "Olin huonossa parisuhteessa mustan miehen kanssa. Se meni lentokentälle". Olin onneton. Olisin mielummin kuollut kun hänen kanssaan jossain viidenkymmenen hengen hytissä. Hyi! Linnottauduin tänne kuolemaan kunniallisesti, nyyhkytti Sofia sympaattisesti. Jos näen hänet vielä, niin kyllä nyljen elävältä kuin metsästäjä pullasorsan!”, sanoi Sofia lujalla äänellä. Sitten he menivät nukkumaan.


Luku 3: Synkkä alku


Ulkona ostoskeskuksen parkkihallissa on kova kuhina. Eläviä kuolleita kävelee ajattelematta, tai pikemminkin ajatuu kohti supermarkettia ja takaisin. Ilma on kolea, niinkuin on aina Lokakuussa. Dan ja Sofia istuvat kahvipöydässä, kun taas Scott  ja Kain ovat tiskillä katsomassa karttaa. Dan: "Minusta meidän vain pitäisi jättää tähän ja jatkaa matkaa kohti lentokenttää". "Unohda se pojuseni", Sanoi Kain. Se on kuollut paikka. Kuuntele. Kuului vaan zombien huokailua ja outoa murinan tapaista ääntä. Sofia tiesi, että kymmeniä maileja etäämmällä Floridassa olisi kehitetty jonkinlainen pelastuspaikka, jota kautta pääsisi laivoilla ja lentokoneilla turvaan Eurooppaan.

Radio soi: "Floridassa ovat viranomaiset ja turvajoukot kehittäneet paikan mistä pääsee helpommin turvaan Eurooppaan. Venäjän puolelta ei tule enää lisää zombeja, koska heidän tulopaikkansa on muurattu umpeen. Floridassa on vieläkin sekasorto, mutta jossain vaiheessa, en voi sanoa milloin, Floridakin muurataan umpeen ja poispääsyä ei ole". "Mitä paskanjauhantaa", sanoi Scott. "Eihän meidän tarvitse tuhota mielenrauhaamme elämällä orjana tuolla länsimaisessa oravanpyörässä". "Jos me aiomme elää, niin..." Kain pisti kätensä Scotin suun eteen. "Ei ole tarpeen vielä huolestua. Me hankimme ensin bensaa, jotta saadaan kärry käyntiin. Sitten murehdimme tulevasta. "Olisi vaan ollut parempi etten olisi kuullut radiota", sanoi Scott vaimealla äänellä melkein henkeään haukkoen.

"Toimeksiantomme", aloitti Kain. "On päästä takaisin kaksioon ilman että meidät syödään tai ryöstetään. Silloin Dan alkoi nauraa. "Hahhah, ai että te kuksitte pikku linnassanne samalla kun kymmenet tuhannet ihmiset syödään elävältä?" "Tämäkö on, tämäkö todellakin on sinun 'hieno' ja 'suuri' eloonjäämissuunnitelmasi?". "Ensinnäkin, tämä maa on pian tomua. Kun ihmiset saadaan evakuoitua turvaan, zombit tapettua ja infektio parannettua ja tie tänne suljettua, ottaa armeija käyttöön ydinaseet rikkomaan koko paikan". "He eivät koskaan selviä", sanoi Kain. "Ottakaa lentokentältä joku lennokki ja menkää sinne vitun Eurooppaanne uimaan auringossa ja toisissanne kiinni!", hän huusi. "Sinulla ei taida olla paljon ystäviä, kun et osaa keskustella älyllisesti", sanoi Dan katsoen maahan.

Dan ja Sofia ovat sisällä kuudennessa kerroksessa supermarketissa syömässä lihapiirakoita. Kain on varustautunut kohti rynnäkköä zombitäytteiseen kemikaalikauppaan: Hänellä on magnumi vyöllä sekä samuraimiekka selässä. Scotilla on tavallinen rynnäkkökivääri, jonka käytön hän oppi armeijassa. Miehet laskeutuvat hissillä parkkipaikalle. Zombit innostuvat metelistä ja hyökkäävät päälle. Ne ovat laumoittain sekaisin ympäri ämpäri ostoskeskusaluetta. Kain silpoo neljä kaulaa auki Samuraillaan kolmessa sekunnissa hienonnäköisesti. Scott ei ole yhtä onnekas hän tähtää kiväärillään, mutta päätyy vain lyömään sillä ja pysymään liikkeessä koko ajan. Vihdoin he pääsevät pääsisäänkäynnistä sisään. He pistävät vartijahuoneesta virrat päälle ja hyppäävät rullaportaisiin. Kesken matkan vahingossa Danin autonavaimet tippuvat ensimmäiseen kerrokseen.

"Anteeksi helvetisti!", sanoi Dan ylhäältä kutosesta. "Nyt tuo paskapää teki sen!", huusi Scott vihaisesti ja hyppäsi ensimmäiseen kerrokseen. Kain ampui magnumilla ruutia olioiden päihin. Scott kurotti kätensä noukkiakseen avaimet. Samassa zombi saa tukevan otteen Scotin kädestä. Olio avaa suunsa, mutta Scott juuri ja juuri saa lyötyä olion kanveesiin. Nyt Kain ja Scott ovat kolmosessa valmiina menemään kohti kemikaalikauppaa. "Ota sinä bensat minä otan rahat", sanoi Scott toiveikkaasti.

Kain rynnisti sisään kohti bensaosastoja. Scott eksyi kuitenkin Kainista ja saapui vessojen lähettyville. Scott kääntyi kohti kassoja, mutta huomasi olevansa saarrettuna kolmen zombien toimesta, kuten pihvihampurilainen. Scott sojottaa kiväärinsä olion päätä kohti ja ampuu. Osuu rinnuksiin. Sillä välin Scotin takana olevat kaksi zombieta tarraavat Scotin hiuksista kiinni. Scott ei halua olla raukka ja huutaa, jottei Kain häiriintyisi. Hän puree hampaansa yhteen, ja lyö kiväärillään edessä ollutta zombieta päähän ja rynnii kohti kassoja. Hän eksyy taas sokkeloimaisessa ostarissa ja päättää mennä vessaan piiloon. Scott alkaa jo pelätä henkensä puolesta ja katua holtitonta käyttäytymistään. Hänen viimeinen toivonsa on se, että saa puhelinyhteyden Kainiin. Kyllä hän tulee pelastamaan, hän ajattelee kun kipuaa vessan varaventtiiliin. Ikkunasta näkyy, että päivänvalo alkaa hälvetä. Scottiin iskee paniikki, kun zombiet näkevät hänet venttiilissä ja tuijottavat ja murisevat vihaisesti hampaita näyttäen.

Kain nappasi bensat ja tuli jo sisäänkäyntien luokse, mutta ihmetyksekseen ei nähnyt Scottia. Hän soitti hänen kännykkäänsä: "Scott!, Scott!, Missä helvetissä sä olet?" "Varaventtiilissä", sanoi Scott heikolla äänellä. "Sielläkö? Eihän sinusta ole miksikään". Scott vastasi: "No ärripurri, pieksen sinut shakissa mennen tullen". "Sulta loppuu napit kesken kun vedät ralliksi kunkullasi", Scottin huumorisuoni kukki. "Oletko haavoittunut?, Oletko haavoittunut, Scott?". "Perkele!", sanoi Kain kun ei saanut vastausta. Kain palasi liikkeeseen. Scott oli vessassa venttiililuukussa tönimässä zombeja jotka kurottivat hänen luokseen. Kain löysi lopulta Scotin. Scott sanoi että Kain ei pysty auttamaan häntä ja että olisi parempi että hän veisi bensan ensin päämajaan ja sitten tulisi hänen luokseen. Kain alkoi juosta taas läpi zombien kohti tavaratalon ensimmäistä kerrosta.

Scotin pinna ei kuitenkaan riittänyt vaan hän hyppäsi ulos luukusta zombien päälle. Hän keräsi kiväärinsä ja suunnisti kohti kassoja. Hän otti muovipussin ja alkoi sullomaan 20 dollarin seteleitä muovikassiin. Kain ei vieläkään ollut tullut. Scottin kännykkä soi. Se oli Kain. Kain sanoi että hän ei pääse enää takaisin tavarataloon ja että on alkanut tulla jo pimeä. Hän kehotti Scottia löytämään hissit ja tulemaan suoraan kutoseen. Scott meni hissiin mutta vahingossa painoi kutosen sijasta vitosta. Viidennessä kerroksessa oli hänen ex- naisystävänsä myyntipiste. Hän vanhan rakkautensa janossa pistäytyi kerrokseen. Kerroksessa oli pimeää sekä hiljaista.

Hän otti lisää rahaa kassasta ja palasi hissille. Yhtäkkiä hän näki naisystävänsä- zombina. Kain soitti ja sanoi että heidän on syytä jäädä yöksi kuudenteen sekä että Scotin olisi tultava tuota pikaa takaisin. Scott luuli nähneensä näkyjä ja painoi hissin nappia. Yhtäkkiä zombi avasi suunsa ja puri Scottia niskaan. Mies ulvoi tuskasta ja potkaisi zombin kanveesiin. Scott rupesi sitomaan haavaa, joka oli liian myöhäistä, sillä maassa makaava zombi sai taas otteen Scotista. Otus avasi suunsa ja puraisi Scottia ensin jalkaan ja sitten poskeen kun Scott geometrisessa muodostelmassa kaatui maahan ja lopulta tuli syödyksi- elävältä.


Luku 4: Ihmisen sisin


Danin autossa on nyt tankki täynnä. Scott haudattiin läheiseen puistoon. Sankarimme ovat viimeistä iltaa kahvilassa sateisena Marraskuisena päivänä. "Hain bensat vain sitä varten, että olisin saanut Scotin terveenä kotiin", jutteli Kain. "No nyt meillä on suunnitelma B", sanoi Dan tomerana. "Sinä ja flikka saatte tehdä ihan mitä vittu huvittaa. Koko maailma on teijän", sanoi Kain sarkastisesti ja alkoi nukkumaan kahvion lattialla.

Seuraavana päivänä kolmikko tankkasi auton ja Dan alkoi ajaa läpi zombimassojen. Dan ajoi kohti Pittsburghin lentokenttää. "Siellä se on, katsokaa näkyy läpi sumun", sanoi Kain epätavallisella, alistuvalla äänellä( Ehkä Scottin kuolema sai ison kommandonkin ajattelemaan). Siellä se tosiaankin oli. Koko Pohjois- Amerikan suurimmaksi povailtu turvakeskus. Zombivalloittamisia kun ei ihan joka päivä rakkaassa Usassa tapahdu, niin joku lentokenttä on sitten se siistein mesta, mene ja tiedä. Jokatapauksessa bensa loppui ja sankarimme kävelivät alueeseen.

Kain kiersi kentän ja povasi että varahuoneesta voisi saada avaimet. Paikka oli suljettu ja niin Kain tiirikoi vartijan huoneen oven, meni hissillä kuudenteen kerrokseen( taikanumero) ja otti valtakunnan avaimet. Dan ja Sofia tölläsivät todella hiljaista paikkaa samalla kun työnsivät uteliaita zombeja pois paistiapajilta eli luotansa. "Kumma," sanoi Sofia. "Nuo paskansyöjät tulevat joka mestaan", "Nähdäkseni kuka tahansa järkeväksi itseään kutsuva henkilö menisi grillijuhliin", nokkasi Kain tyypillisen sarkastisesti. "Miksemme vain voisi hengailla kutosessa vartijan kopissa, miksi meidän pitää liottaa itseämme näissä surkeissa toimintaolosuhteissa?", Kysyi Sofia. Dan ja Kain alkoivat nauraa, mutta sitten Kain löi Dania mahaan ja sanoi, että Sofia on oikeassa, heidän miesten pitää tehdä likaiset työt, koska hän on aina ollut pahoillaan leijonanaaraiden patriarkaalisesta alistamisesta.

Kolmikko meni sisään. Sisällä ei ollut ristin sielua. Autiossa paikassa oma äänikin kaikui. Ulkona suuresta lasi-ikkunasta sankarimme bongasivat yksinäisen lentokoneen ja helikopterin. He päättivät mennä kohti helikopteria, joka oli kumma kyllä jätetty oman onnensa nojaan. "Miten pääsemme sinne?", kuului kuitenkin Danin idiotismia hipova kysymys. "Tästä vaan suoraan sinne hypätään", sanoi Kain ja mursi kivenmurikalla särön panssarilasista koostuvaan ikkunaan. "Heko heko, te idiootit voisitte jättää tuon keskenkasvuisen hölötyksenne ja toimia jonkinlaisena sankarina sen sijaan", sanoi Sofia, ja siihen ei ollut kenelläkään mitään sanomista.

Kolmikko juoksi tullin läpi ja menivät rappusilla toiseen kerrokseen, jossa oli supermarketti, josta kolmikko keräsi apetta ja teki varapiknikin keskelle suurta "odotus"salia. Dan maiskutti äänekkäästi ja puhui välillä englantia ja norjaakin, kun Kain jatkuvasti löi Danin meetvurstileivät pitkin pientareita, koska inhosi maiskuttamista. Se kuuluu lehmille ja sioille, jotka ovat elämässä vain paistamista varten.

Ei kulunut kauaakaan, kun lukittu ulko-ovi alkoi kolista. Zombit pyrkivät sisään. "Mitä ihmettä, miksi ne tulevat tänne?, kysyi Sofia. "Ne ovat paikan perään, aivan kuten ostoskeskuksessa", sanoi Dan asiantuntevalla äänellä. "Ne ovat meidän perään", sanoi Kain. "Ne ovat kuten me, nälkäisinä toistemme omaisuuteen ja lihaan". Örinä kohosi vaikerrukseksi, kun satakunta zombia alkoi täyttämään tullia. Kolmikko keräsi kamppeensa, Dan heitti rappusissa kiilanneelle zombille vielä leivänkanikan, ennen kuin he pääsivät hissillä ylös varastokerrokseen.

Kuudennessa kerroksessa Kain meni portsarin koppiin ja latasi magnuminsa. Sofia käpertyi Danin kainaloon ja Dan röhisti ja suoristi rintaansa miehekkäästi. "Vain tiedoksenne", aloitti Kain matalalla, synkällä äänellä. "Kohta tämä paikka kuhisee noita mutiaisia. Emme pääse autolla mihinkään tai minnekään ylipäänsä, sillä niitä on liiaksi". He jäivät yöksi koppiin.

Seuraavana päivänä Kain jatkoi mistä oli viime iltana aloittanut. "Parempi että sinä ja gimmakaverisi pidätte toisistanne huolta", sanoi Kain ja heitti pistoolin Danille. Sofia sanoi että mitä jos jotain sattuu Danille niin minä olen mennyttä kalua. Kain sanoi vain "Hän kuolee. Sääli että olet liian keskenkasvuinen likka huomataksesi että minä olen se mies joka on isän kanssa asunut ja enemmän mies kuin Dan ikinä tulee olemaan". Näihin sanoihin Kain lopetti ja painoi virtanappia. Porttikonki avautui. Dan sanoi että hän pitää huolta Sofiasta. Johon Sofia: "Etkö sinä tule mukaan helikopteriin?" "Tulen kyllä, myöhemmin", sanoi Kain. "Mutta yhden pitää painaa nappia pohjassa, jotta tuo sähkö- ovi avautuisi, ja luulenpa että on kaikkein parasta vain antaa minun selviytyä toista kautta( lue: läpi zombien) ja päästää teidät tankkaamaan kopteria kunnes minä saavun kentälle".

Kain painoi nappia ja Dan nyökkäsi ja lähti Sofian kanssa portista ulos kohti käytävää jonka päässä oli hissi suoraan helikopterin luokse. Kain latasi magnuminsa ja painoi hissin nappia kellarikerrokseen. Hän saapui kellarikerrokseen ja hissin ovet avautuivat. Paikka oli autio. Samassa kerroksessa oli supermarketti. Kain rohmusi muovikasseihin rahaa ja ruokaa, mutta ei varonut lattiassa olevaa vaseliini läikkää. Mies kompastui ja löi nilkkansa ettei voinut enää kävellä hetkeen. Kain oli juuri ulko- ovien kohdalla keskellä tyhjiä ostoskärryjä. Samassa hissistä kuului ääniä. Joukko zombeja ryntäsi ostosparatiisiin kohti Kainia. Kain makasi maassa ja oli ihan neuvoton.

Dan ja Sofia vastaanottivat aamuauringon ja metalliaidan toisella puolella olevan zombilauman, joka oli kasvanut jo tuhatpäiseksi. He juoksivat kohti helikopteria. Tankki oli täynnä. Dan pisti Sofian tankkaamaan sitä kun hän sillä välin itse meni tsekkaamaan lentokoneen. Lentokoneessa oli karmiva näky. Ihmisiä oli kuolleena penkeillä ja haju oli mädäntyneen omenan kaltainen. Kärpäsiä pörräsi ja Dan löysi lopulta tiensä ulos: ainakaan lentokonetta ei ollut viisasta lentää.

Kain virui maassa kun zombit juoksivat häntä kohti. Kain otti nopeasti alahyllystä vaseliinitölkkejä hän heitti ne kristallilattiaan ja ne särkyivät. Zombit kompastuivat vaseliiniin, mutteivät kaikki. Kolme zombia hyppäsi Kainin päälle. Kaksi niistä jumiutui ostoskärryyn, jonka Kain heitti niiden päälle. Kain alkoi painia zombin kanssa kunnes yhdellä tarkalla magnumin kudilla tappoi raakileen. Kain ponnahti ylös ja alkoi nilkuttaa kohti ulko-ovea. Zombit olivat takaisin ylhäällä ja aivokuolleina raahautuivat kohti Kainia.

Kain ampui neljä zombia magnumillaan ja heittäytyi ovesta ulos. Aurinko helotti kuumana, yhtä kuumana kuin Kainin pää, joka oli pieksennällä kuumotettu. Kain raahautui kohti helikopteria, joka oli käynnissä. Dan viittoili Kainille että hän on valmis ja Sofia kääri käytetyistä pikkuhousuistaan vara huopaa haavojen varalle. Kain pääsi istumaan lopulta helikopterin taakse. Helikopteri nousi kohti auringonlaskua, mutta juuri sillä hetkellä yksi ostosmarketin zombie tarrasi Kainia molemmilla käsillään päästä ja puri todella lujaa korvaan. Kain puri huultaan tuskastaan ja potkaisi zombin menojaan. Dan ja Sofia eivät huomanneet tätä, joten heidän näkövinkkelistään pahin oli jo ohitse.


Luku 5: Floridan kuulas aurinko


Porukka lensi omalla pikku kopterillaan aurinkoisessa syysilmassa yli Pohjois- Amerikan kohti Floridaa. Alhaalla näkyi vehnäpeltoja, jotka kuulsivat ja kylpivät auringossa sädehtien energiarikasta keltaista väriä. Kain puri huultansa ja korkeintaan yski kuuluvasti kovaa kipuaan. Kain pyyhki veristä korvaansa treenipyyhkeellään.

"Minä olen sentään suoraselkäinen mies, ei minulla ole aikaa tällaiseen pelleilyyn!", vaahtosi Kain kun Floridaa ei kuulunut tai näkynyt. "Golfpalloni tippui pellolle. Menisitkö hakemaan sen?" Dan koulutti Kainia. Pelloilla oli zombeja vaeltamassa kohti suurpikaruokapaikkaa: ihmistäytteistä Floridaa. Radio soi: "Yhteiskunta suunnittelee että pamauttaa ydinpommeilla kaikki kaupungit, jotta infektio ei leviäisi Eurooppaan". "Floridassa on pelastus tilanteeseen". Floridan merivartiosto ottaa vielä selviytyjiä veneisiinsä, muuten koko Karibian meri suljetaan ja kaikki zombit jäävät Floridankaupunkiin, kun taas selviytyjät saavat pelastusasemalla ruokaa ja lepoa, ennen kuin heidät kuljetetaan turvaan Eurooppaan". "Venäjältä tämäkin riesa tuli!", huusi Kain, ei tiennyt huusiko kipuansa vai raivoansa, "Venäjä ei ole mikään muu kuin poikkeuksellisen suuri pikälle parantumattomaan vaiheeseen levinnyt vatsasyöpä!". "Joopa, joo", sanoi Dan. "Osta lego ja pidä turpasi kiinni". Ja niin he saapuivat vihdoin kaupunkiin.

"Mitä nyt?", kysyi Kain kun helikopteri oli laskeutunut keskelle maantietä, Floridan kupeeseen. "Meidän on ensiksi mentävä kirjastoon, sillä meidän tulee osata ohjata mootorivenettä, jotta pääsisimme kilometrin päähän lähimpään saareen Karibianmerellä", jutteli Dan vuorostaan. Kain hyppäsi moottoripyörän ohjaustankoihin, samoin teki Dan ja Sofia otti Danin karhuhaliin ja niin tämä kolmikko ajoi läpi kaupungin miljoonien zombien kohti kujien kirjastoon. Kakkosessa oli ohjeet moottoriveneen käyttöön ja Dan ja Kain lukitsivat kirjaston ja tappoivat kaikki epäkuolleet sisällä. "Kumma ettei tänne ole tunkua, ehkä ei tällaista sattuisi, jos olisi", filosofoi puolestaan Kain. Kainin pää ei kestänyt lukemista ja niin Dan opiskeli 55- sivuisen opuksen moottoriveneen käyttöä varten.

Silloin Sofia huomasi Kainin korvan helottavan punaisena, kun se oli veriruvella. "Sinusta..., sanoi Sofia vapisevalla äänellä.. tulee yksi noista, niinkö?". "Tappakaa minut sitten jos ette siedä", sanoi Kain kuin itsetuhoinen depressiopotilas oikeassa maailmassa. "Mitä?", sanoi Dan hölmistyneenä epäuskovaisena juuri kun lopetti kirjan lukemisen. Huomattuaan Kainin korvan Dan sanoi että olet ystävämme nyt, mutta sitten kun, menet, niin...."Tapat minut", sanoi Kain Danin ja Sofian puolesta. Siihen ei ollut kenelläkään sinäiltana mitään lisää sanottavaa.


Luku 6: Pelastusrengas


Aamulla kaupunki heräsi ja samoin kolme sankariamme suureen hulinaan. Ulkona oli ryöstäjiä ampumassa kaikkea mikä liikkui ja vastasi myös kaupungin terroristirykmentistä. "Ne tulevat tänne." "Ne tarvitsevat pyörämme", sanoi Kain. "Mutta meillähän on magnumit ja kaikki, ei me luovuta niistä", sanoi Dan. "Älä viitsi, noitahan on kymmeniä". Sitäpaitsi minä keksin jotain. Kolmikko kapusi kirjaston katolle ja katsoivat kun tuhannet zombit herkuttelivat tuoreella lihalla ja kun prätkä huligaanit hihkuivat uusista kiihdyttimistään( Danin ja Kainin mopot).

Sitten Kain teki jotain odottamatonta. Hän otti repustaan, jossa oli vanhoja ryöstösaaliita kamunsa Scotin kanssa tehtyjen keikkojen ansiosta. Repussa oli deodoranttia. Kain Danin vastustelusta huolimatta vaahtosi koko tiimin täyteen dödöä. He haisivat niin paljon kuin vain voi joltain mitä ei voi sanoin kuvailla ja alkoivat kävelemään kaduilla ihan huomaamatta. Zombit eivät kiinnittäneet heihin mitään huomiota, koska ne eivät haistaneet tuoretta lihaa, vaan minttudödöä, joka on yhtä kuin kalman tuoksu.

Kuitenkin dödön vaikutus lakkasi ja niin zombit alkoivat kerääntyä heidän ympärilleen. Satamaan oli vielä pari korttelia matkaa, joten Kain keksi jotain hyvin äkkiä. He juoksivat puiston halki yksityisasuntoon, jonka oven he mursivat. "Yläkertaan, tulkaa!" huusi Kain. He katsoivat asunnon parvekkeelta kuinka Floridan satama kuulsi ja viimeiset veneet soutivat kohti muuria. "Ottakaa leipä veitset ja reput vaatekomerosta, niin jatketaan matkaa!", sanoi Kain. Niin he silpoivat zombien kauloja auki veitsillä ja lopulta pääsivät, vaikkakin hengästyneenä, pois keskustasta.

Niin he saapuivat lopulta satamaan ja kun tuoksu oli kaikonnut, niin he alkoivat tulittaa puolestaan zombeja, jotka olivat laahustaneet heidän perässään hajusta huolimatta. Kain oli ihan rättiväsynyt ja Sofia piti hänestä huolta moottoriveneessä sisällä. "Pidä kiirettä, Dan!", huusi Sofia kun Dan meni kalastajatorppaan hakemaan moottoriveneen avaimia. Dan löysi kävelevän zombien ja ampui tältä aivot pellolle. Hän ei kuitenkaan kolisteluistaan huolimatta kuullut Sofian kirkaisua. Kun Dan vihdoin palasi näki hän Sofian joka juoksi ja huusi ja huomasi että Kain oli muuttunut zombieksi. Sofia ryntäsi Danin syliin ja Dan ampui pistoolillaan Kainin kanveesiin.

Dan yritti avata moottoriveneen lukkoa, mutta aika alkoi käydä vähiin ja keskustan zombiet alkoivat lähestyä satamaa. Sitten Dan vahingossa tiputti avaimet rantaveteen. Hän ampui sokkona ja paniikissa toistakymmentä kutia sattumanvaraisesti kohti zombeja ja hyppäsi mereen ja sukelsi avaimia kohti. Sofia ampui Kainin magnumilla mutta sekään ei auttanut. Dan nousi vedestä ja ojensi avaimet Sofialle, Sofia sai kärryn käyntiin ja moottorivene liikkui lujaa poispäin satamasta. Dan roikkui mukana. Meressä oli zombeja kellumassa. Dan kurottautui veneeseen, mutta kaksi zombia sai hänestä otteen. Dan silpoi toisen kasvot ja spreiasi dödöä toisen zombin sieraimeen, joka meni pois totaltaan. Dan kipusi moottoriveneeseen.

"Annanko sulle?", kysy Sofia matkalla. "Ehkä", vastasi Dan. "Eihän tuo ole mikään vastaus", sanoi Sofia närkästyneenä. Dan ei sanonut mitään. Sitten häntä alkoi vituttaa mitä oli juuri sanonut. Muuri oli sulkeutumassa kun juuri ja juuri vene lipui turvaan, muuri sulkeutui ja rättiväsynyt Dan ja Sofia pääsivät saarelle, joka koostui turvamiehistä, poliiseista sekä muista siviileistä. Näytti siltä että kaikki olivat turvassa.

"Keitä olette ja mitä teette täällä?", "Passinne, kiitos?", kuului poliisikuulustelu. "No meitä oli neljä, yksi postinjakelija, yksi gimma sekä kaksi kommandoa, ja.. ja..", Dan koitti sanoa. "Ja vaan nämä vellihousut pelastuivat?", "Älä jaksa kundi sepittää", pääset korkeintaan putkaan etkä Eurooppaan noilla tarinoilla", sanoi poliisi vittumaisesti.

"Hei, moi oletko se sinä, Soffe, hei!", sanoi äkkiä eräs tummaihoinen, afroamerikkalaiselta näyttävä järkäle. Dan mietti että hän olisi saanut tulla syödyksi elävältä ennen kuin taistelisi näitä loputtomalla syötöllä tulevia alfoja vastaan ainoista vapaana olevista naaraista. "Vitun mutantit, hittoako niille pärjää", mietti Dan itsekseen. "Hei, vaan Jonas", sanoi Sofia. "Pärjäilkää", sanoi vartija. Sofia, Jonas ja Dan ohjattiin läheiseen hotelliin samaan huoneeseen kymmenien muiden pakolaisten kanssa.

"Onko tämä se ratkaisu?", kysyi Sofia. "Onko virusepidemia jo selvitetty?". "En voi sanoa muutakuin että te ette ole turvassa. Huomenna osa teistä kuljetetaan Kanadaan. En osaa sanoa muuta", jutteli vartija. Sankarimme olivat kuumassa, tunkkaisessa huoneessa jossa oli sänkyjä ja kärpäsiä. Osa ihmisistä olivat sairaita tai tartunnan saaneita. Kuului kova valitus ja voivottelu. Dan yritti saada unta. Dan käveli ulos ja katsoi sysipimeätä yötä. Rannalta näkyi nuotion kajastus. Dan käveli rannalle päin.

Jonas ja Sofia olivat rannalla nuotion äärellä paistamassa makkaraa. Dan liittyi seuraan. Jonas sanoi: "Katso nyt tuota muuria. Sen takana on meidän elämämme. Ja paljon eläviä kuolleita". "Meidät on muurattu umpeen", sanoi Jonas. "Sinä olet sitten Sofian ex?", kysyi Dan. "Ja sinä olet Sofian nykyinen?". "Ei me olla kimpassa", sanoi, Sofia. "Olin sotilaspoliisina vanhassa kunnon USA:ssa, ennen tätä, ennen kaikkea tätä..."Mistä tämä sai alkunsa, miten kaikki tämä sattui?". "No meille kerrottiin että Venusta tutkivassa satelliitissa oli epätavallisia signaaleja". "Joissain tapauksissa sellainen voi aiheuttaa mutaatioita". "Voi hyvä luoja", päivitteli Dan. "Olen puoliksi kyborgi", sanoi Jonas äkkiä. Minuun on aseteltu tutkintalaitteet kun olin töissä NYDA:ssa.

"Voin sanoa, että siellä oli yksiä ihmisvihaisempia työntekijöitä...eräskin sanoi että pian on maailmanloppu". "Mitä hän tarkoitti sillä?", kysyi Dan. "Ei mitään", sanoi Jonas. Sofia sanoi sitten: "Nämä ihmiset täällä, eivät ne vie meitä turvaan, he suunnittelivat USA:n tuhon ja ovat suunnittelemassa maailmanloppua". "Älä", sai Dan sanotuksi. Jonas sanoi: "Koska minussa on c4 räjähteitä, niin kuksahdan 48 tunnin sisällä". Mutta ennen sitä haluan estää Euroopan tuhon. "Sinä olit töissä NYDA:lla?", kysyi Dan.

"Vanha kunnon Yhdysvallat on tuhottu. Se alkoi jo toisen maailmansodan aikaan kun Neuvostoliittoa väheksyttiin. Maailmansodat saivat alkunsa näistä tähtitiedeprojekteista. Venäjä katsahti itsensä uhrina ja loi nämä muurit", osoitti Jonas muurattua meren ympäröimää ulospääsytietä. "Karjalassa suunniteltiin tämä tapahtuma ennalta Suomesta vallatuilla alueilla". Sitten Jonas ja Sofia sammuttivat nuotion ja menivät takaisin sisälle. Dan seurasi heitä ja nukahti. Mutta vain vähäksi aika. Pian koitti aamu taas.



Admin
Admin

Viestien lukumäärä : 10
Join date : 29.04.2015

Näytä käyttäjän tiedot http://krusader.foorumi.biz

Takaisin alkuun Siirry alas

Planeetan Armosta

Viesti kirjoittaja Admin lähetetty Ti Marras 21, 2017 12:44 am




Luku 7: Kaikki tehty paitsi kuolema



Kommandojoukko patisti kaikki säiliöhuoneesta ulos ja pisti jokaiselle oman nimilapun ja rekisterinumeron. Tämän tehtyään Dan, Sofia ja Jonas seurasivat kaksikymmenpäistä sotilasjoukkoa kohti sademetsää. He saapuivat lopulta suojamajaan, jossa oli pihalla helikopterikenttä. "Mitä me täällä teemme?", kysyi Dan pelokkaasti johtajalta. "Odotamme kunnes helikopteri ilmaantuu", vastasi johtaja. "Siihen voi tosin mennä jopa vuosi", sanoi hän ja alkoi nauraa hekottaa.

Sotilas jakoi Danille, Sofialle ja Jonakselle kaikille pistoolit ja sitten kaikki sulloutuivat sisälle rakennukseen. Rakennuksen toisessa päässä oli sademetsää lisää sekä helikopterikenttä. Jossain piti olla ruokaa. Vartijat asettuivat rakennuksen eteen vahtimaan sitä. Sankarimme katsoivat näytöstä ikkunasta rakennuksen sisällä.

Lopulta zombeja alkoi vyöryä metsistä. Vartija P ampui haulikolla päitä, suolenpätkiä, jalkoja ja käsiä tuusan nuuskaksi. Vartija F:ltä loppui panokset ja hän otti machetensa esiin. Zombjea tuli hirmuinen määrä- noin satoja. Vartija P ampui neljä zombia haulikolla tuusan nuuskaksi. Vartija F silpoi machetellansa kaksi kaulaa poikki. Zombit painoivat päälle. Vartija P meni sisälle taloon. Vartija F huitoi machetellaansa zombeja jotka olivat jo ympäröineet rakennuksen. Vartija P tuli sisään ja sulki oven.

"Eivätkö ne pääse sisään?", kysyi Dan. "Talon seiniä ympäröi sademetsä, ne eivät pääse sisään", sanoi vartija P. "Ovi on raskasbetonia, tuhoutumatonta", hän lisäsi. Helikopterikentällä oli vielä vartijat G ja A. Hekin luovuttivat alueensa zombeille ja tulivat sisään. Sitten talon ovi alkoi murentua ja zombit pääsivät etuaulasta sisään. Vartija A tulitti konekiväärillä kymmeniä zombeja tuusan nuuskaksi. Vartija G ja P yrittivät huitoa miekoillansa, mutta zombit tarrasivat kiinni heihin ja purivat. Helikopterikentällä oli helikopteri. "Tänne päin!", sanoi vartija F ja viittoili että he menisivät helikopterilla turvaan.

Vartija A ampui pistoolilla zombilaumaa, joka oli harvalukuisempi. Silloin Sofia rojahti lattialle. "Menkää!, minä en voi hyvin", sanoi Sofia. "Mikä sulle nyt tuli?", huudahti Dan. Sofia sanoi että häntä purtiin jo lentokentällä, mutta halusi piilottaa tiedon. Nyt hän ei enää jaksa. Aikaa ei ole paljon. Heidän on mentävä Jonaksen kanssa turvaan.

Jonas sanoi ettei voi elää ilman Sofiaa ja juoksi kohti zombeja lapio kädessä. Jonas löi kahdelta zombilta päät poikki ja katosi betoni oven kautta pihalle. Jonas alkoi juosta kohti alkuperäistä paikkaa. Hän kohtasi zombin. Jonas löi zombia päähän, mutta zombi sai tukevan otteen Jonaksen kädestä ja puri. Jonas tuli takaisin ja pyysi päästä helikopteriin. "Minä, pyydän ja vannon, haluan päästä turvaan vaikka olenkin saanut tartunnan!"

Vartija A sanoi: "Emme voi ottaa tartunnan saaneita mukaan, se on minimivaatimus". "Ammu sen aivot pellolle!", huusi vartija F. "Ei, älkää, minä pyydän, älkää!". F sanoi: "Olet pelkuri ja kuolet täällä tänään". Ja sitten F otti macheten ja silpoi Jonaksen pään irti. "Miksi teit noin"?, kysyi vartija A. "Hänhän olisi voinut kuolla kaikessa rauhassa Sofian kanssa". "Anteeksi", yritti F, mutta turhaan ,koska oli rikkonut ammattivelvollisuutensa. "Älä tee sitä A, älä tee sitä, sinun on kuunneltava, sinun on kuun...!". "Kuuntele tätä", sanoi A ja ampui konekiväärillä F:n tuusan nuuskaksi.

Helikopteri nousi ilmaan kun Dan oli ilmaissut Sofialle että rakastaa tätä. "Minne me nyt menemme?", kysyi Dan A:lta. "Kotiin", vastasi A, ja pisti Dioa soimaan. Helikopteri siinsi sinisellä taivaalla kohti pohjoista. Alhaalla zombit herkuttelevat naisen rinnoilla ja navalla. Ne leikkivät suolenpäillä ja syövät ihmislihaa.


Luku 8: Kanada: pelastus?



Dan istui tukevasti kopterin takapenkillä. Kun hän nukahti ja heräsi huomasi hän että he olivat saapuneet jonkun omakotitalon pihalle. Dan häkeltyi ja tuli ulos pihalle. Pihalla oli pitkä ruokapöytä ja siinä istui muutama ihminen. "Kysyt varmaan että missä olet?", sanoi vanha mies. "Tervetuloa Kanadaan, lapseni", hän lisäsi. Nyt hän näki vanhan miehen, jonka nimi oli Rickhard ja hänen sukulaisensa joka oli Will. Ainut nainen pöydässä oli Aimee, helikopterin lentäjä.

"No nyt kai voi sanoa että olemme turvassa. Jatketaan kohti Eurooppaa, työllistetään Dan ja hankitaan hänelle asuntolasta huone, jossa hän voi elää", sanoi Aimee. "Emme ole turvassa", keskeytti Rickhard. "Ne tulevat tänne". "Miten niin?", kysyi Will. "Infektio sai alkunsa täältä, Kanadassa", sanoi Rickhard ja hymyili raukeasti. "Tule ja juo kahvia kanssamme, Dan!". Dan istui pitkään ja joi kahvia. Hän alkoi voida paremmin. Sitten hän näki kaukana pellolla kaksi ihmistä. "He ovat täällä", sanoi Rickhard. "Ne tulevat pellon poikki tänne", sanoi Will.

Sitten koko poppoo meni nukkumaan. Aamusta Dan heräsi kamalaan huutoon. Rickhardin vaimoa oltiin purtu ja zombit olivat sisällä. "Takaisin yläkertaan!" huusi Rickhard ja niin Dan pakeni yläkertaan. Will ja Aimee olivat heränneet myöskin, itse asiassa jo juomassa termarista kahvia. Will ampui kaksi zombia haulikolla. Rickhardin vaimo makasi alakerran lattialla pyörtyneenä.

Lopulta zombeja tuli taloon niin paljon että ne tulivat yläkertaan. "Ulos!", huusi Rickhard. Ja niin hyppäsivät ensin Aimee, Will ja Dan ikkunasta takapihalle, tai itseasiassa metsään. "Tule jo!", huusi Will Rickhardille. Rickhard oli kömpimässä ikkunasta ulos kun hän yhtäkkiä näki vaimonsa. "Kulta!, sinä olet elossa?" Sitten Rickhardia purtiin kaulaan ja zombit alkoivat syödä häntä.

Dan, Will ja Aimee päätyivät metsästä pellolle ja näkivät Kanadalaisen pikkukylän pellon varrella. Kolmikko meni kaupunkiin ja astelivat pormestarin taloon. "Mitä helvettiä tämä on?", huusi Will. "Eikö Florida jo muurattu umpeen, mitä helvettiä nuo kusiaiset tekevät Kanadassa? Minun enoni kuoli noiden paskiaisten toimesta!" "Emme voi auttaa. Ottakaa ruokaa ja aseita ja jatkakaa kohti satamaa. Laiva vie teidät turvaan Eurooppaan", vastasi pormestari. Will otti askeleen lähemmäksi mutta vartijat potkivat kolmikon ulos kaduille.

Kaduilla oli täysi sekasorto. Zombeja juoksee jahtaamassa ihmisiä ja ihmiset polttavat taloja ja paukuttavat aseita. Kolmikko saapuu satamaan. Siellä on iso turistilaiva menossa kohti Eurooppaa. Kolmikko menee sisälle. Laiva lähtee tunnin päästä. Laivassa on turvallista. Kapteeni ilmoittaa matkustajille että vaikka kaikki eivät usko zombikatastrofiin tai eivät uskalla jättää kotejansa, hän kiittää että näin paljon oli rohkeita matkustajia, jotka uskalsivat tulla laivan kyytiin. Laivalla oli hauskaa pitkästä aikaa. Laivalla oli paljon ihmisiä, ei yhtäkään tartunnan saanutta tai zombia. Näytti siltä, että kaikki kääntyy vielä hyväksi loppujen lopuksi.


Luku 9: Laiva ei voi seilata tuulella


Laivalla Will ja Aimee söivät jäätelöä kun Dan pelasi lentopeliä pelikoneella. "Minne laiva on matkalla?", kysyi Will yhdeltä laivan henkilökunnalta. "Tuonne noin, lähimpään Euroopan maahan eli Irlantiin". Kuului huutoa kun hytissä seinää paukutettiin lujaa. "Mitä se on?", kysyi kapteeni. "Mene ja tarkista hytti F11, purseeri!". "Kyllä kapteeni", sanoi innokas työntekijä. "Hei, miksei me saatu hyttiä?", kysyi Dan, mutta Will ja Aimee menivät kannelle.

"Tällä laivalla kestää viikko ennen kuin olemme edes puolessaväliä Tyyntä Valtamerta", sanoi Will. "Vitut siitä. Vitut sanon minä!", huusi Dan. "Onko ongelmia, pentu?" sanoi Aimee ja tarrasi Willin käsivarresta kiinni. "Hankkikaa huone!", huusi Dan ja meni takaisin peliluolaan. Will ja Aimee menivät ravintolaan. Matkalla yksi sairas mies oksensi Willin paitaan. "Mitä helvettiä?", aloitti Will mutta Aimee esti Wiliä tuohtumasta. He menivät vessaan. Illalla oli disko. Dan, Will ja Aimee istuivat tuopilla. "No, Will, miksi sinä olet täällä?", kysyi Dan. Will sanoi: "Olen isoveli ja siksi ehkä yritän olla sinulle liian tiukka, pahoittelen". "Kai minä ymmärrän", sanoi Dan. Aimee sanoi että hän ja Will saisivat luultavasti töitä helposti, kun heillä on sopiva koulutus, mutta ilmaisi huolensa Dania kohtaan.

"Emmekö siis näe enää tämän reissun jälkeen?", kysyi Dan. Will ja Aimee vastasivat kieltävästi. "Menen tanssimaan", sanoi Dan. Tultuaan kutsumaan Aimeen hitaille Will oli poissa. "Missä hän on?", kysyi Dan. "Will meni vessaan, hän voi huonosti". Dan ja Aimee tanssivat hitaita ja menivät aulaan nukkumaan, koska heillä ei ollut hyttiä.

Aamulla Dan näki Willin kannella. Dan koputti Willia selkään mutta hänen kätensä irtosi. Samassa Will kääntyi ja hänen silmänsä näyttivät vanhoilta ja lävistetyiltä. Dan juoksi herättämään Aimeen. "Mitä te olette tehneet hänen silmilleen?", kysyi Dan. Samassa purseeri ampui ja Will tippui mereen. Purseeri sanoi että tuo mies oli muuttunut zombiksi. Samalla hän kehotti Dania ja Aimeeta pelastusveneisiin, koska laiva kuhisi zombeja.

Dan ja Aimee ryntäsivät jonoon, ja hyteistä alkoi purkautua nälkäisiä zombeja. Naiset ja lapset ensin- säännöllä Danin piti mennä miesjoukkoon "jonottamaan". Zombi otti Dania päästä kiinni ja avasi suunsa. Dan huusi peloissaan ja tärinä sai zombin pistämään suunsa kiinni. Dan otti kaksi askelta taakse ja löi nyrkillä zombin kanveesiin. Oli enää yksi pelastusvenepaikka jäljellä. Siitä taistelivat loppuun asti bodattu jättiläinen, japanilainen kokki ja Dan. Jättiläinen otti japanilaisen rillit ja väänsi ne vyöksi japanilaisen ranteeseen. Japanilainen yritti taistella henkensä edestä, sokeanakin.

Hän puraisi jättiläisen pallit irti, mutta jättiläinen karjaisi ja loppu on sensuroitu. Danin jättiläinen otti paidastaan kiinni ja alkoi huutaa: "Sinä paskiainen et pääse laivaan!" "Minulla on vaimo ja lapset odottamassa kotonani!". Sen jälkeen jättiläinen suuntasi kohti pelastusvenettä. Dan kuitenkin alkoi kuristaa jättiläistä, josta tämä kääntyi Daniin päin. Silloin Dan löi jättiä kummallakin kädellä korviin, kuin rumpua. Jättiläinen järkyttyi ja Dan työnsi tämän mereen. Dan sai viimeisen pelastusvenepaikan. "Käy varmaan flaksi"- ajatteli Dan veneessä.


Luku 10: Uusi maailma



Irlannista Dan sai töitä rekkakuskina ja Aimee meni naimisiin rikkaan ja nuoren miljonäärin kanssa. Euroopassa oli turvallista, koska kolmas maailmansota sodittiin parhaillaan Venäjällä ja USA:ssa. Nimittäin zombien ja ihmisten välinen sota. Dan oli yksinäinen ja ei nauttinut elämästään. Hänellä ei ollut kumppania saatikaan todellisia ystäviä. Kaiken hänen mukaansa pilasi tämä zombiekatastrofi. Joka päivä netissä ja lehdessä luetaan kuinka zombit ovat jääneet Atlantin tuolle puolen ja että Eurooppa Aasian rajalle asti oli zombi free- aluetta. Dan on aina uskonut median sanaan ja niin uskoi nytkin. Aimee oli kolmen lapsen äiti eikä Danilla käynyt flaksi muutakuin kerran tänä viitenä vuotena, jonka oli vanhennut Irlannissa.

Koska Danin elämänilo hiipui ja ansiotulot olivat menossa miinuksen puolelle( ja elämä anuksen), niin Dan lensi Sveitsiin ja siellä löysi kaksi kaveria, jotka olivat kiinnostuneita pimeästä bisneksestä. He olivat kuljettamassa opiumia rekalla Bratislavaan, Slovakiaan päin. Tullin läpi olivat he suunnitelleet pääsevänsä, koska olivat valmistelleet matkaa huolella. Dan kätteli sveitsiläisessä kapakassa näitä kahta tuntematonta miestä. Dan: "Terve, minä olen Dan, elämääni kyllästynyt luuseri!". Terry: Tere, olen Terry ja olen kuljettamassa opiumia tullin läpi Bratislavan maanlaiseen järjestöön. Barry: Tere, minä olen Barry ja voi suositella sinulle mukaan tulemista, koska opiumista on luvattu reilu palkkio.

Täyttä hökyä miehet menivät rekkaan, jossa Dan sai istua tavaratilassa sisällä yhdessä opium- pakkausten seassa. Barry ja Terry saapuivat tulliin. Konstaapeli avasi luukun ja huomasi että Dan istui rekassa polttamassa opiumia. "Hei, mitä oikein luulet tekeväsi!", sanoi konstaapeli mutta Barry löi tältä tajun kankaalle. Terry alkoi ajamaan täyttä hökyä tullista läheiselle metsätielle. Syrjäisessä maaseudun toukokuisessa auringon paisteessa Barry otti Dania rinnuksista kiinni ja huusi että hittoako sinä poltat spiidiä takakontissa, koska poliisi on nyt perässämme. Dan aneli polvillaan armoa ja Terry esti Barryä lyömästä Dania. "Annetaan pojalle opetus", sanoi Terry ja iski silmää Barrylle. Barry alkoi nauraa. "Nih. Opetus...".

Rekka saapui Bratislavaan ja samalla Barry, Terry ja Dan ottivat paketit ja asettuivat pimeän rakennuksen ylimpään kerrokseen ja alkoivat juoda likööriä ja katsoa televisiosta uutisia. Dan sai toimia kahvinkeittäjänä ja palvelijana. Uutisissa sanottiin: "Laatikollinen hasista oli koitua konstaapelin kohtaloksi Sveitsissä. Rekka ilmeisimmin meni kohti itää..""Hehheh. Eivät he koskaan löydä päämajaan", sanoi Barry. "Niin", sanoi Terry. Sitten kolmikko meni nukkumaan.

Aamulla kolmikko pujahti torin läpi ja ajoivat Terryn yksityisautolla kohti esikaupunkia. Esikaupungin kupeessa olivat rappuset maan alle. Kolmikko laskeutui. Edessä oli teräsbetonista tehty ovi. "Miten tuo avataan?", kysyi Dan. Sitten Barry alkoi potkia ja hakata ovea järjettömästi kuin urossimpanssi korkeasaaressa. Terry kuitenkin vilautti korttiaan ja ovi yhtäkkiä aukesi. He menivät sisään. Heidän edessään olivat nyt tikapuut alas, toinen teräsovi, varastohuone sekä kirja, joka oli patsaan päällä. Dan luki kirjasta: "Jotta saavutte kohti suurta Valaistumista, on teidän kuljetettava Z- virus kohti Suurta Armoa, kohti Neptunuksen sydäntä, kohti minua, joka olen keskellä päämajaa". Barry otti varastohuoneesta ensiapupaketin sekä konepistoolin. Terry antoi Danille tavallisen pistoolin ja itse varusti itsensä magnumilla.

Ensimmäinen este oli kolmio, joka oli kolmivärinen: punainen, keltainen ja oranssi. Jokaisen piti valita yksi väri. Dan valitsi keltaisen ja yhtäkkiä lattiasta avautui luukku ja Dan tippui alas. Barry valitsi oranssin ja sai pussin täynnä valmisruokaa. Terry valitsi myös oranssin ja otti kassin sekä opiumpaketin ja kiipesi tikapuilla alas.

Dan oli tippunut roskislaariin. Täällä haisi lemuava paska sekä vain putkea pitkin pääsi pois. Dan liukui putkea pitkin ja saapui suureen saliin. Salissa oli näyttämö, jonka lavasteet esittivät pohjoisnapaa. Dan oli taas poltellut salaa opiumia ja oli villillä päällä. Hän tuli taas kirjasen eteen. Kirjasessa luki: Nimeä yksi eläin joka asuu sekä pohjois että etelänavalla. Dan kirjoitti että se oli pingviini. Mutta elektroninen vastaan otin vilkkui väärää vastausta ja niin takaovesta lennähti 5 verenhimoista zombia. Dan ei osannut ennakoida sitä, vaikka olikin kokenut ymmärrettävän menneisyyden. Dan ampui kaikki viisi zombia minuutin sisään ja ovi avautui. Dan haukkoi henkeään ja meni ovesta sisään. Hänen edessään oli shakkilauta ja shakkinapit. Kirjasessa patsaan päällä luki: "Voita minut shakissa niin pääset seuraavaan huoneeseen". Danin ei auttanut muu kuin nöyrtyä ja pelata.


Luku 11: Karmea katakombi


Terry ja Barry olivat tikapuiden alla, joka johti viemäriin. Barry alkoi syödä lihapiirakkaa kun Terry pohdiskeli että minne he menisivät seuraavaksi. "Jos jatkamme tästä putkesta, niin saamme niskaamme tappajaötököitä”. Barry huomasi, että toinen opium paketti oli kadoksissa. "Se paska teki tämän!". "Se halusi poltella lisää!". "Polttaisit sinäkin, hyvää se on!", sanoi Terry kummallisen huolettomasti. "No aletaan menemään kohti Suurta Armoa, ainakin meillä on vielä Z- virus", sanoi Barry. "Niin", sanoi Terry.

Eipäs ollutkaan. Dan pelasi shakkia Suurta Armoa vastaan. Dan sai aloittaa. Dan avasi avointa peliä e4:jällä ja Suuri Armo vastasi ranskalaisella. Dan käytti vaihtovariaatiota ja käänsi pelin Daamigambiitiksi. Kone puksutti monta siirtoa perässä, mutta lopulta Dan sai lyötyä koneen. Pelin päätteeksi Dan sai ruokaa ja magnumin. Dan pääsi etenemään laboratoriotilaan. Siellä oli eräs mutantti lasissa ja Dan näki Z- viruksen pienessä lasikulhossa. Se oli saman väristä kuin opiumi, mutta sitten Dan tajusi että tämä kaikki onkin vain unta. Dan katsahti omaa lasikulhoaan ja huomasi, että hän ehkäpä poltti juuri Z- virusta. "No olkoon vaikka A, Z tai F: tällä pojalla on seikkailut seikkailtu ja Irlannissa olikin aika leppoisaa". Sitten kesken pohdintojen Dan rojahti lasin läpi mutanttia päin, joka hapen vuoksi alkoi sulamaan. Suoraan Danin päälle...

"Jos tapaatte ihmisen, joka on nauttinut Z- virusta, virusta, joka on samanmakuista ja väristä kuin opium -sätkä, niin hänestä tulee itse Suuri Armo ja itse tosimies...", aloitti Robotti. "Ottiko se idiootti sen Z- viruksen?", kysyi Barry. "Voi olla. Nyt meidän ainut keinomme on löytää hänet ja tappaa hänet", sanoi Terry. Robotti sanoi: "Se ken on itse Suuri Armo, pystyy kirjoittamaan oman nimensä spermallaan, jonka mahtavasta orgasmistaan saa, kykenee haastamaan Gregit( galaksin pikkupirut) löylynheiton MM- kisoissa Venuksessa, kykenee uimaan kroolia Venuksen magmassa ja kurlaamaan typpioksidia kuolematta". "Siitä luuserista ei siihen ole", jyrisi Barry. "Tuskin se on sitä vielä imenyt", aloitti Terry, "tapetaan se nopeasti ja sitten viedään Z- virus pomolle". Robotti jatkoi: "Se kykenee vilvoittelemaan Plutossa ja liikkumaan planeettojen välissä nopeammin kuin nanosekuntti".

Dan heräsi laboratorion lattialla kohmeessa ja vilussa. Sitten hän nousi ja katsoi peiliin: hän huusi kauhuissaan, sillä hän oli muuttunut mutantiksi eli itse Suureksi Armoksi. Hänellä ei ollut enää nahkaa, sillä hapot olivat syövyttäneet hänen ihonsa palaneeksi. Hänellä oli gorillan lihasvoimat, itse aasialaisen älykkyys ja hänen vasen kätensä oli täynnä piikkejä. Hänellä oli selkeä identiteetti: mutatointiprosessissa hänen minuutensa ja luonteensa oli säilynyt. Hän pelästyi aluksi, mutta pian Dan käsitti että tämä voi olla uusi mahdollisuus pelastaa maailma zombikatastrofilta.

Dan hyppäsi 5 metriä ilmaan läpi katon kellarikerrokseen. Siellä oli kaksi mustapukuista miestä röökillä. He ottivat pistoolinsa esiin ja ampuivat kohti Daniä. Kaksi luotia surkastuivat matkalla, sillä Danin ruumiinlämpö oli minuuteissa noussut jo yli 200 asteen. Osuessaan Daniin ne vain kutittivat Danin lihaksia ja hajosivat atomeiksi. Toinen mies huusi: "It a miracle!" Someone is the Suuri Armo!", ja lähti juosten kohti ovea. Dan tarrasi häneen piikkikädellään ja lävisti tämän sydämen. Toinen mies meni paniikkiin, mutta Dan murskasi tämän pikkusormellaan. Hän löysi avaimen "Suuren Valaistumisen" omaan piilopaikkaan.



Luku 12: Kohti valaistumista



Dan ohitti sokkelohuoneen portin ja astui kohti Suuren Valaistumisen huonetta. Samaan aikaan hän näki Terryn ja Barryn. Dan: "Te saastat kuolette nyt". Barry: "Okei voitit tämän erän". "Kuitenkin kaltaisesi kuriton paska ei tule koskaan selviämään tässä elämässä kun olet tuollainen hirviö. Kaikki vihaavat sinua. Kukaan ei halua sinua kaverikseen ja armeija tappaa sinut", sanoi puolestaan Terry. "Siinäkö kaikki?", nauroi Dan. "Oliko siinä kaikki mitä amputoitu herneaivosi kykeni ulostamaan suustaan?". Sitten hän löi Terryn tajuttomaksi. "Tule", Dan sanoi Barrylle. Dan käytti avainta ja avasi oven kohti Suurta Valastumista.

Pienessä huoneessa oli vain yksi pöytä jossa oli kaksi näyttöä, toinen niistä oli digitaalinen ja toinen jonkinlainen videonäyttö. Barry alkoi naputtamaan koodiansa ja sitten Suuri Valaistuminen pyysi Z- virusta. "Anna se hänelle!", sanoi Barry. "Idiootti", sanoi Dan. Minä olen Z- virus. Minä olen itse Suuri Armo!", hän sanoi. "Sinä olet pelkkä paska!" sanoi Barry ja juoksi kohti pääuloskäyntiä. Hän avasi oven ja näki että ulkona oli miljoonittain eläviä kuolleita. "Tervetuloa helvettiin", sanoi kone. Ja Dan ja kone nauroivat kun Barry syötiin palasiksi. Pääovi sulkeutui ja kone kysyi Z- virusta. Dan sanoi että hän on uusi maailman johtaja ja tuhosi koneen. Kone ennakoi tämän ja käynnisti itsetuho ohjelman. Se sanoi: "Et ymmärrä että jotta voisit pelastaa maailman zombikatastrofilta, on sinun, eli Suuren Armon, kuoltava itse". Syötä minuun Z- virus, se on ainut pelastus..", se sanoi ja räjähti.


Luku 13: Arkadianmäki



Aimee soittaa. Ei vastausta. Aimee koputtaa Danin oveen. Ei vastausta. Lopulta Aimee ja hänen poikaystävänsä Bill takovat oven rikki. Pöydällä on lappu. Siinä lukee: "Aimee, ja kaikki minulle rakkaat ihmiset, jos niitä nyt paljon onkaan...olen lähtenyt pienelle virkistysmatkalle keski- eurooppaan. Kastelkaa kasvit ja voikaa hyvin. Dan". "Viiden vuoden virkistysmatkalle?", ihmetteli Bill. "Mitä me nyt teemme?", kysyi Aimee. "Murtaudutaan Bratislavassa sijaitsevaan salaiseen luolaan", sanoi Bill, asiantuntevasti, vaikka oli yksi niistä ihmisistä, jotka tiesivät sen huumediilerin olinpaikan.

Autossa: "Huumeluolaanko me menemme?", kysyi Aimee. "Niin se on sellainen kerho..tuota.. minäkin kuuluin siihen aikoinani", änkytti Bill. "No tuota...se on sellainen harrastus, poltetaan pilveä ja leikitään että maailmanloppu on tullut", jatkoi hän. Bratislava oli kumman autio. He menivät suoraan luolaan kohti Suurta Armoa. Kun he tulivat sisään he näkivät videoruudun ja digitaalisen numeropaneelin. Bill ajatteli että Dan olisi todennäköisesti kuollut, ja alkoi tehdä jo lähtöä, mutta Aimee hihkaisi: "Katsos tätä, Bill!". Videonauhalla näkyi kuva helvetistä. Yhtäkkiä digitaaliseen numero modeemiin tuli ääni. Kone "avasi silmänsä" ja sanoi: "Kun helvetissä ei ole tilaa, kuolleet kävelevät maan päällä". "Sehän on jo varma juttu. Eurooppa on puhdas ja samoin Yhdysvallat ovat tuhottu ydinaseilla kaikista eloonjääneistä. Vaihda virkas", jutteli Bill.

Sitten Aimee kysyi koneelta: "Oi Suuri Armo, sano, missä on Dan?" "Helvetissä", sanoi kone. "Bhahhahh, kato kun tuo romu on oikein huuliveikko", nauroi Bill. "Katso itse", sanoi kone ja näytti videokuvaa Bratislavan kaduilta. "Hei tuohan on Dan!, tuo sinipaitainen!", huudahti Aimee. Bill sanoi: "Eikö helvetti ole vain pilvipäisten horinoita, me olemme raittiita, miksi tuo näyttää meille tuota kuvaa?". "Tappakaa Dan, niin maai..", sanoi kone, ja räjähti.

Räjähdyksessä tuhoutui digitaalinen näyttö, videokuva, ja Bill, joka oli liian lähellä konetta. Aimee konttasi oven eteen ja avasi sen. Oven takaa tulvi valoa. Aimee meni toiseen oveen ja avasi sen. Oven takaa näkyi kuvia kidutuksista, murhapoltoista ja sairauksista. Aimee alkoi kävellä kohti auringonvaloa, poispäin katakombista. Yhtäkkiä Aimee oli arkussa josta ei päässyt pois. Aimee hakkasi päällään arkun lopulta hajalle ja alkoi ryömiä kohti valoa samalla kun multaa ja matoja tulvi hänen suuhunsa ja alushousuihinsa. Hän kaivautui ulos ja oli Bratislavalaisella hautausmaalla. Missään ei näkynyt ihmisiä ja hän yhtäkkiä tajusi että kaikki ihmiset olivat poissa, ei siksi että oli meneillään Oktoberfest, vaan siksi, koska Dan oli itse Suuri Armo ja helvetin kuningas. Aimee juoksi kohti edessä siintävää helikopteria. Hän hyppäsi ohjaksiin ja lensi kohti kuunvaloa. Hän lensi ja lensi, lensi ja lensi. Kotona Irlannissa pariskunta peittelee lapset ja valaa bensiiniä ympäri huonettansa. Ben sytyttää tulitikun ja heittää sen puolihuolimattomasti olkansa yli. Koko Eurooppa on yhtä sekasortoa, kuolemaa, kuolleita, manausta ja verta. Yksi mies ristii kätensä ja ampuu itsensä.



Admin
Admin

Viestien lukumäärä : 10
Join date : 29.04.2015

Näytä käyttäjän tiedot http://krusader.foorumi.biz

Takaisin alkuun Siirry alas

Planeetan Armosta

Viesti kirjoittaja Admin lähetetty Ti Marras 21, 2017 12:48 am

OSA 2: Helvetti maanpäällä


Luku 15: Titaani



"Juoskaa, juoskaa saastat, juoskaa", huutaa Dan ohi juokseville rotille ja ihmisille. "Ota tuo pois, ja tuo ja tuo!", hän jatkoi räkänokkajatsiaan kun riisui ihmisiä hatuistaan. "On aika kuolleiden valtakunnan", aloitti Dan. "On aika että te pistätte hanttiin tai muuten kolmas maailmansota alkaa!" "Minä olen Jumala ja olen helvetin iloinen siitä! Hahhahah!", hän huusi säälittävällä äänellä. Sitten hän sipaisi kuoppaista tietä, ja sai haavan sormeensa. Sitten hän heräsi.

"Dan, Dan!, kuuletko minua?", huusi iso, möreä ja matala ääni. "Mhä?", kysyi Dan ääneltä. "Mitäh, missä ihmeessä minä olen??", hän sanoi kun huomasi että seisoi pilven päällä. Hän näki itseasiassa jotain mitä ei voi sanoin kuvata. Hän näki maailman kaikissa sen värispektreissään, kuin videokuvaaja, mutta kaiken tämän kokonaan. Hän näki sateenkaaren, missä oli neljä tuhatta eri värisävyä, pilvilinnan, jonka päällä enkelit nukkuivat, pianon, jota soitti tyttö, joka oli neitsyt. Kaikki hänen unelmansa tulivat siis toteen. Hänen alapuolellaan oli makeavesijärvi, jossa delfiinit pörskyttelivät vettä ja hänen edessään oli puutarha, jossa olivat virheät portit. Hänen takanaan seisoi joukko hevosia, jotka alkoivat juoksemaan kohti valoa. Niin... valoa. Hän itse asiassa näki pelkkää valoa.

"Dan...", aloitti Jumala. "Haista paska, vitun tohtori pili!", sanoi Dan Jumalalle. Jumalaa edusti tässä Dr.Phil. "Lapseni...", aloitti Jumala. "Minä olen Phil McGrav, eli sinun Jumalasi, kaikkien Jumala". "Älä koske minuun senkin saastainen pedopaattori", sanoi Dan. "Olet tuohtunut", sanoi Dr.Phil. "No olen kuollut ja sinä olet Jumala! Sitä jo vähemmästäkin menee sekaisin!" "Mitä näit, lapseni?"- kysyi Jumala. "Aika surkean ja painajaismaisen elämän. Haluisin nyt takaisin elämään". "Se oli silloin, nyt on nyt", sanoi Phil. "Mitä tarkoitat?", sanoi Dan.

"No sitä, että tarinasi ei ollut silloin vielä loppu. Haluatko palata takaisin elämään ja todistaa, että pystyt johtamaan ihmiskunnan, minun kansani kohti totuutta ja turvaa, Dan?", sanoi Phil pehmeällä äänellä penseästi. "No vaikka...", hän sanoi. Pidähän kiirettä!". "Olet kiihtynyt", sanoi Dr.Phil. Vien sinut nyt nukkumaan vähäksi aikaa." "Irti minusta !"&!#&¤", sanoi Dan kun enkelit kuljettivat hänet huoneeseen, jossa ei ollut ovia tai ikkunoita. "Mikä nyt neuvoksi?", kysyi Dan Jumalalta. Silloin Jumala otti etusormensa ja peukalonsa väliin pienen sinisen Zyprexatabletin ja sanoi: "Hyvä yöuni ja Zyprexa tekee gutaa!". "Sinäkin..., sinäkin suosittelet tuota..ei hyvä luoja...", sanoi Dan ja alkoi nukkumaan.


Luku 16: Tulipunainen laiva



Dan hyppäsi ulos sängystään ja meni käytävälle, söi aamiaisen ja meni Jumalan huoneeseen, johon oli saanut kutsun.”Noniin”, sanoin Jumala. ”Sinun tulee mennä takaisin Tellukseen, pelastettava Melbournen sairaalan kaikki selviytyjät, ja lennätettävä heidät Mars- Planeettaan. Sen jälkeen kun olette planeetassa, voin sammuttaa tähtenne ja valjastaa Mars- planeetasta matojen, noiden iljettävän ihanien otusten, uuden tulemisen!”. ”Pah, mitä paskaa..”, aloitti Dan. Sitten hän huomasi: ”En ole enää hirviö”, minä olen tullut takaisin ihmiseksi!” ”Olet hirviö edelleen... aloitti  Dr.Phil. ”Mutta jos olet tyytyväinen elämään kuten ihminen, niin siitä vaan”. ”Olet valmis.... mene!”, sanoi Dr. Phil äkkiä, katosi, ja Dan löysi itsensä kandalaisesta pakettiautosta.

Kanadalaisessa kahvilassa istui jengillinen ryöstäjiä. Ken, David, Andy ja Dan. Ken oli isokokoinen ja mustaihoinen entinen poliisi. Andy oli finninaamainen hintelä nörttipoika, kun taas David oli korkeasti koulutettu kirjastonhoitaja. ”Mitä me teemme seuraavaksi?”- kysyi Dan hiljaa. ”Menemme läheiseen ostoskeskukseen, sieltä yläkertaan katolle, jossa on helikopteri, jolla lennämme Melbournen sairaalaan varastamaan NYDA- avaruusraketin lukituskoodin ja sitten lennämme lentokoneella Califorinalaiseen avaruustutkimuskeskukseen, jolla lennämme Mars-planeetalle, istutamme mullan avulla sinne Tammen, ja heitämme pari matoa sekaan. Sen jälkeen meidän elämämme on yksi hailee vain”, sanoi David.

”Okei”, sanoi Dan pettyneesti, mutta itsetietoisesti. ”Minä olen Andy”, sanoi pieni ja hintelä nörttipoika äkkiä. ”Olen koulutukseltani professori ja olen muutenkin älykäs. Osaan ohjata sekä lentokonetta tai avaruusrakettia. Meidän on päästävä täältä hengissä taivaaseen, vaikka kuolemme, koska muuten emme pääse seuraavaan elämään, vaan joudumme helvettiin”. ”Riittää”, sanoi Ken. ”Puhut liian paljon. Meidän on kiirus lähteä kohti ostoskeskusta”. ”Hetkonen”, sanoi Dan, ”Oletko sinä ollut Sofia- nimisen naikkosen poikaystävä?”. ”Ole hiljaa!”, raivosi Ken. Sitten Andy ja David ottivat Kenistä kiinni ja pidättelivät häntä hyökkäämästä pelästyneen Danin kimppuun. ”Takahuoneeseen!”, huusi Ken. ”Taas yksi raivohullu remmissä”- mutisi Dan.

Iso pakettiauto ajaa itäväylää ostoskeskuksen parkkipaikalle. Elävät kuolleet ovat sikin sokin pitkin ostosparatiisia, ja innostuvat metelistä ja alkavat kuroa kohti valkoista pakua. Andy avaa pakun kannen ja alkaa ampua konekiväärillä zombeja. David tekee samoin. Dan istuu Kenin vieressä ja ihmettelee melua. ”Ne telmivät vain”,sanoi Ken. ”Mitä me teemme ostarissa?”- kysyi Dan. ”Ostoskeskuksen katolla on helikopteri. Meidän tulee löytää vartijan koppi ja nousta aina kuudenteen kerrokseen asti hengissä, josta matkaamme kopteriin, josta matkaamme kohti lentokenttää.

Äkkiä David tippuu kyydistä. Andy alkaa huutamaan. Ken huomaa tämän ja koittaa ajaa zombit pois Davidin luolta. David potkii ja lyö eläviä lihakasoja. Dan ampuu pistoolilla kuolleita maahan. Turhaan. Zombit saavat saaliinsa, ja niin matka kohti takahuonetta alkaa kolmella eloonjääneellä. ”Sulje ovi, sulje ovi!”, huutaa Ken, kun he erkanevat pakusta. ”En halua yhtään mätää paskaa sisään autooni..”, sanoi Ken vähän vaivalloisesti. Andy yrittää avata lukittua vartijan koppia ostoskeskuksen parkkipaikalla. Dan ampuu pistoolillaan kohti hitaasti heitä lähestyviä zombeja päin, mutta luodit lässähtävät asfalttiin. ”Nopeasti nyt Andy, yritä nyt edes hyvä mies!”, huusi Ken ja ampui tarkkuuskiväärillä yhden t- paitaisen jutkun. Andy saa oven vihdoin auki ja kaikki kolme pääsevät pimeään ostariin ehjin nahoin.

”Luetko kirjoja?”, kysyi Andy Daniltä, kun he kuuntelivat ulko-oven pauketta ja Kenin asiakirjojen ja avainten etsiskelyä. Dan nyökkäsi. ”Tästä operaatiostakin on tehty kirja. Se on Californian kirjastohuoneessa, siinä...”, ”Löysin avaimet!”, sanoi juntahtava ja epä-älylliseltä tuntunut Ken. ”Okei, nyt kerron mitä teemme, hän sanoi hiljaa. Meillä on kaikilla pistoolit ja tarvittaessa panoksia. Meillä on täällä loputtomasti tarjolla ruokaa, mutta emme jää tänne asumaan. Ostari on täynnä zombeja. Älkää tulko syödyksi!”, Ken naurahti ja löi apteekin pervitiinisäilytyslasin säpäleiksi. ”En pidä ihmisistä, jotka ovat pilvessä”, sanoi Andy. Yhtäkkiä ulko-oveen alkoi tulla halkeamia. Kolmikko meni rappusia ylöspäin ja he tulivat pimeään käytävään. Vartijankopin ovi kuuluvasti aukeni, mutta he lukitsivat taas uuden oven, oven, joka johti käytävään. ”Missä me nukumme?”, uteli Andy. ”Ylhäällä ylimmässä huoneessa, helikopterin luona”, vastasi Ken. ”Nyt me menemme zombijahtiin!”, sanoi Ken ovela hymy poskissaan.

Ken sanoi, että he tapaavat ylimmässä kerroksessa, jossa on myös helikopteri. Andy ja Dan astuivat ostoskeskuksen alimpaan kerrokseen. He rynnivät hampurilaisravintolaan. Penkeillä, lattialla ja pöydillä lojui mätiä ja kuolleita ruumiita. Andy ja Dan kokkasivat itselleen kerroshampurilaisateriat ja söivät ateriat kolajuomien kera. ”No, mikä on sun tarinasi?”, kysyi Andy. ”Miten olet selviytynyt tästä ihmiskunnan maailmanlaajuisesta zombiekatastrofista?. ”Ööh, en itsekään oikein tiedä. Olen huono taistelija, tosin kohtuullisen älykäs, mutta en oikein pidä tästä nykyisestä maailmantilanteesta”. ”Minä taas pidän”, sanoi Andy. ”Kui?”, kysyi, Dan. ”No olen saanut kehittyä rauhassa ilman muiden kiusaamista ihmiskunnan mahtavimmaksi biologiseksi koneeksi!”, sanoi Andy melankolisella äänellä ja naurahti. ”Sama kai se on mullakin”, sanoi Dan äkkiä. ”Meillä kaikilla on kovat taustat”, hän jatkoi.

Ken oli alakerrassa rullaportaissa, kun hän huomasi asekaupan. Kenin harmiksi se oli alakerrassa, missä oli myös paljon zombeja. Ken oli elämän runnellut neljääkybää lähestyvä kommando. Hänen poliisikollegansa oli ollut Kain, josta hänellä ei ole ollut mitään tietoa sitten viimeisen vuosisadan. Ken rikkoi lasi-ikkunan ja hyppäsi asekauppaan. Häneltä kuitenkin sokeutui silmä lasinsirpaleesta, joka lensi lasista. Ken otti kaksi magnumia ja yhden konepistoolin. Hän meni tiskin taakse vessaan kuselle. Kustuaan hän näki että pari zombia oli uteliaina tulleet sisälle kauppaan. Ken rikkoi ilmastointikanavan ristikon ja kömpi kömpelösti sisälle ilmastointikanavaan. Vatsallaan hän ampui zombiet, muttei tullut ulos ilmastointikäytävästä. Hän nukahti yhtäkkiä sille sijoilleen.

Andy ja Dan olivat toisessa kerroksessa ja potkien ja lyöden saivat itselleen tilaa ahtaassa ostarissa, joka kuhisi veren ja lihanhimoisia zombeja. ”Mun pitää mennä nyt vessaan”, sanoi Andy. ”Miksi?”, kysyi Dan. ”No kun mä en oikeastaan saisi syödä lihaa, kun olen kasvissyöjä”. ”Paskat, sanoi Dan. Liha on hyvää. Lihasta tulee kylläiseksi”. Mutta sitten Andy otti Dania rinnuksista ja huusi:” Lihaa ei saa syödä! Eläimiä ei saa tappaa!” Minun pitäisi syöttää sinut noille pedoille!”, hän huusi ja häipyi miestenvessaan. Dan jatkoi matkaansa tyynenä kohti hissejä. Ken heräsi ja huomasi että kello oli jo paljon. Hän meni toiseen kerrokseen ilmastointikanavaa pitkin ja huomasi että se oli himmeästi valaistu, kun oli ilta. Hän pohti missäköhän muut ovat nyt ja jatkoi matkaansa kohti kolmatta kerrosta. Häntä pelotti jos Dan ja Andy olivat unohtaneet hänen olemassaolonsa ja häipyneet pois. Dan oli hississä ja pääsi nopeasti kuudenteen kerrokseen. Yhtäkkiä 5. kerroksessa hissin ovet aukenivat ja joukko zombeja hyökkäsi Danin kimppuun. Dan heitti lihaläjät ulos hissistä ja tulitti pistoolilla zombit poikki ja pinoon. Hän pääsi rauhallisesti ilman häiriötä kuudenteen kerrokseen, saapui vintille ja lukitsi oven. Huoneessa oli valot, televisio ja raput katolle. Hän oli selvinnyt läpi uuvuttavan päivän.



Luku 17: Välienselvittely


Andy ja Ken törmäsivät toisiinsa nelosessa ja olivat pian vitosessa. Heidän edessään oli joukko zombeja, jotka kolisuttivat robottimaisesti vintin ulko- ovea. ”Näyttää siltä, että Dan on jo ylhäällä”, sanoi Ken. ”Niin”, sanoi Andy hiljaa. Ken ja Andy ampuivat zombit kumoon ja koputtivat vinttikerroksen ovea. Dan avasi oven ja näin kolmikko oli turvassa vintillä. ”He tulevat tänne”, sanoi Ken. ”Mutta ei yksikään niistä tiedä että olemme täällä”, sanoi Dan. ”Ne tietävät. Niillä on hyvä hajuaisti.” ”Olet läjä lihaa itsekin Dan”, sanoi Andy. ”Mikä sun silmässä on?” kysyi Dan Keniltä. ”Se verestää, on sokeutumassa ja on pahan näköinen”. ”Sille en voine enää mitään”, sanoi Ken diplomaattisesti. He menivät ylös helikopterin luokse. Dan ja Andy katsoivat toisiinsa, nyökkäsivät ja hyppäsivät helikopterin etupenkeille. ”Tule jo Ken!”, sanoi Andy. ”Ken?”, hän kysyi. Sitten Ken sai raivokohtauksen. ”Menkää pois!, menkää pois!”Minä en voi hyvin...”, hän alkoi puhumaan sammaltaen. Dan pysäytti moottorin ja meni Kenin luokse, mutta Ken heitti Danin hänestä poispäin. Zombit kipusivat portaita ylös katolle. ”Jeesus kristus Ken!, Nouse helikopteriin nyt!”. ”En minä voi.”, sanoi Ken hiljaa. ”Minä...” ja sitten hän lysähti maahan. Andy starttasi moottorin ja Dan hyppäsi kyytiin takapenkille. Zombiet herkuttelivat lihasaaliillaan. Dan nyyhkytti ja Andy lensi kohti Melbournen sairaalaa. ”Nyt on kuule perse tulessa!”, huusi Andy, kun he lensivät yli kuolleen kaupungin. ”Tuolla on miljoona zombia tuolla alhaalla”. ”Eikä meillä ole apunamme muutakuin äly ja tieto”. ”Voitto sinänsä sekin”, sanoi Dan. ”No niinpä!”, sanoi Andy  naurahtaen ja laskeutui Melbournen puistikkoon.

”Mitä me täällä teemme?”, kysyi Dan pelokkaasti. ”Etsimme Melbournern sairaalan, josta pöllimme erään erittäin tärkeän koodin, ja sitten matkaamme kansalaislentsikalla kohti Californian NYDA- avaruusasemaa”, kertasi Andy suunnitelmaa. ”Nyt tee näin”, sanoi Andy. ”Mitä?”, kysyi Dan. Andy suihkutti deodoranttia heidän päälleen, otti itselleen vakavan ilmeen ja alkoi nylkyttää kohti kaupunkia. Dan teki samoin. He teeskentelivät epäkuolleita ja kävelivät läpi kirkot ja kujat, vierellään miljoonia mädäntyneitä zombeja. Lähestyessään sairaalaa, dödön haju lakkasi ja sitten parivaljakko pisti juoksuksi. He hyppäsivät metalliportin yli ja ryntäsivät kohti suurta valkoista sairaalarakennusta. Sisällä oli kylmä ja pimeää. Andy sytytti sytkärin ja katsoi aulasta sairaalan pohjapiirroksia. ”Menemme alas laboratorioon. Sieltä saamme oikean koodin”, hän sanoi. ”Mennään hissillä alas”, sanoi Andy. He menivät pimeään hissiin, josta laskeutuivat alas. Hissin ovet avautuivat ja edessä oli pimeää ja ilmassa leijui ummehtunut kalman tuoksu. Lattialla oli vettä ja likaa. ”Sähköt ovat poikki ja taskulampustani on patterit lopussa”, manasi Andy.

He juoksivat laboratorio huoneista toiseen etsien tärkeää lukon koodia. Äkkiä vedessä jokin tarrautui Danin jalkaan. Hän alkoi sätkimään, ja huomasi kuinka hain poikanen otti hänen jalastaan otteen. Danin jalasta vuosi verta, mutta Andy sai surmattua kalan. Dan ei voinut kävellä muuten kuin linkuttaen, mutta vihdoin he löysivät etsimänsä. Valot olivat labrassa yllättäen päällä. Andy hihkui onnesta ja pölli avaruusraketin lukkokoodin. Sitten hän sanoi:” Tule, minä haluan näyttää sinulle jotain”. ”Mitä?”, kysyi Dan ja lynkytti kohti isoa poreallasta. ”Minä olen iso biologinen eläin”, sanoi Andy juhlallisesti, leveästi hymyillen. ”Kui?”, kysyi Dan. Mutta sitten Andy joi vihreää seerumia ja hyppäsi altaaseen. Dan hyppäsi perään. He huuhtoutuivat rantahietikolle. Dan heräsi ja nousi kiven päälle. Hän sanoi: ”Minä olen itse Suuri Armo, itse planeetan valtias!”. Sitten Andy heräsi, ja kasvoi valtavaksi lohikäärmeeksi. ”Mutta minä olen sinun nemesiksesi, ja tuhoan sinut nyt!”, sanoi Andy. Dan heitti kissanhiekkaa Andyn silmille, joka alkoi hieromaan sitä silmästään pois. Sitten Dan heitti zyprexatabletin Andyn suuhun, ja niin hirviö alkoi nukkumaan. Sitten Dan hyppäsi pois porealtaasta ja oli yksin pimeässä ja märässä laboratoriossa. ”Niin kauan kuin Andy nukkuu, niin minulla on aikaa pelastaa Mars planeetta, itse Maata en voi pelastaa, koska itse Maa on Suuri Armo, joka minä olen ja kun minä kuolen itse Maa tuhoutuu. Jumala rakastaa matoja, joten vain ne saavat elää Marsin ohuessa happikehässä”, hän pohti ääneen.


Luku 18: Kaikki olikin vain unta


Dan ottaa pistoolin ja linkuttaa kipeän jalkansa kanssa kohti hissejä. Hissin ovi avautuu ja Dan painaa ykköskerrosta. Ykkösessä hissin ovi avautuu ja sisään tulee zombeja ja hai- kaloja. Dan posauttaa zombit, mutta hait purevat hänen kummatkin jalkansa verille. Dan pääsee pois sairaalasta, mutta verenvuoto tainnuttaa hänet ja niin hän kaatuu maahan.

Dan herää maaliskuiseen aamuun Californialaisessa asunnossa. ”Vihdoinkin heräsit”, sanoi Aimee ja hymyili Danille. ”Missä minä olen?”, kysyi Dan. ”Olemme Kaliforniassa. Jouduit vaikeuksiin Melbournen sairaalassa ja löysin sinut pökertyneenä sairaalan edestä. Mutta meidän pitäisi kohta lähteä. Emme voi olla täällä enään kauan”, sanoi Aimee. ”Kappas vaan, voin kävellä taas”, sanoi Dan ilahtuneena. ”Nuo ovat tekojalat. Oikeat jalkasi piti amputoida”, sanoi Aimee. ”No onneksi planeettamme on nyt tukevissa kantimissa!”, naurahti Dan ääneen ja sekä Aimee että hän nauroivat. He menivät omakotitalon pihalta autoon, josta lähtivät ajamaan kohti Californian avaruuskeskusta. Maantiellä oli zombeja, joita Dan ampui pistoolilla, ja joiden yli Aimee ajoi autollaan. ”Kauanko matkaa on vielä jäljellä?”, kysyi Dan. ”Ei kauaa. Mutta se ei ole meidän ainut huolemme”, vastasi Aimee. ”Kui?”, vastasi Dan. ”Andy, se vitun nörttirunkku on nauttinut huumausaineita ja kemikaaleja. Se on biologinen hirviö. Sen aikomus on tuhota meidät”, vastasi Aimee.

Raketti näkyi jo horisontissa, kun ylhäällä pauhasi ukkonen ja salamat. He menivät sisälle avaruuskeskukseen ja alkoivat syöttää koodia. Samassa kone sanoi että koodi on oikein, mutta heidän tulisi pelata yksi shakkiottelu sitä vastaan, ennen kuin se päästäisi heidät sisälle. Vain voitto riittäisi onnistumiseen ja aikaa oli 5 minuuttia kummallakin. Dan pelasi mustilla, ja vastasi Sisilialaisella, kun kone avasi 1.e4. Kone pelasi Smith- Morra gambiittia ja Dan puolusti siirtämällä kuningattaren seitsemännelle riville ja tornit e ja d- ruutuihin. Kone ei tajunnut suljettua asemaa ja suurella materiauhrauksella Danin onnistui voittamaan vaikka hänellä oli aikakin vähissä. ”Nyt menemme sisään!”, sanoi Aimee. ”Ei onnistu.”, sanoi Andy. Andy oli nyt iso lohikäärme ja syöksi tulta Aimeen ja Danin päälle. Dan paloi hetkessä tuhkaksi. ”Heh, mikä vitun tuhkamuna toi pelle olikaan!”, nauroi Andy ja löi hännällään Aimea. Aimee hyppäsi kivusta ulvoen sisälle rakettiin ja alkoi käynnistää sitä. Andy lensi ulos avaruusasemasta ja alkoi hakkaamaan rakettia. Aimee käynnisti raketin ja se nousi ilmaan. Andy yritti lentää itsekin, mutta raketti oli paljon nopeampi ja poltti pohjallaan Andynkin tuhkaksi. Maa- Planeetta vaipui unholaan ja Jumala taivaassa teki viimeisiä valmisteluja Aurinkokunnan kohtaloa koskien. Aimee lensi Marsiin, mutta kuoli matkalla happivajeeseen. Marsissa oli isoja matoja jotka ottivat raketista siemenet, muurahaiskeon ja matoja, he istuttivat tammipuun yhteen lumiseen kraatteriin. Hyönteiset alkoivat elämään Marsissa.


Luku 19: Viimeinen päätös


”Nyt on korkea aika lopettaa tämän Aurinkokunnan älyllinen elämä”, julisti Jumala paikalla olevalle Gregille ja Marsilaiselle. ”Dan oli minun valitsemani henkilö tähän tehtävään. Pidin aina paljon enemmän muista planeetoista kuin Maasta, koska ne olivat rauhallisempia. Danista tuli itse Suuri Armo ja hänen kuolemansa tuhosi Maa- planeetan. Onneksi Andy ei onnistunut pysäyttämään Telluksen asukkeja”. ”Joku muu sitten vielä tuhoaa. He tekevät sen itse”, sanoi Marsilainen. Muistatko kun Marsissa vielä oli vettä, kaloja ja harppeja? Taisit löytää niistä kurpista itsellesi  vaimokkeenkin”, vinoili Marsilainen.

”Mutta Maahan oli sinun luomuksesi Jumala”, sanoi Marsilainen. ”Miksi teit tämän vaikka tilannetta oltaisiin voitu vielä hallita jotenkin?. ”No älä nyt minua syytä”, sanoi Jumala vihaisesti. Minusta ihmiskunta teki niin paljon pahaa että ajattelin, että nyt saa riittää”. ”No mutta eihän Marsissa ole siis mitään sykähdyttävää”, sanoi Marsilainen. ”Tylsää menoa ollut jo miljardeja vuosia, ja sama jatkuu yhä. ”Pelataanko shakkia?”, Jumala kysyi Gregiltä. ”Paremmin ainakin kuin nuo Maa- planeetan luuserit, virkkoi Gregi, tuo galaksin ”pikkupiru”. Jumala ja Gregi pelasivat shakkia maailmankaikkeuden mestaruudesta. Jumala avasi kuningatargambiitilla ja voitti. Toisessa pelissä Jumala voitti taas Espanjalaisella, kolmannen voitti Gregi Caro- Kan puolustuksella, jossa käytettiin c5 siirtoa. Jumala voitti mestaruuden 3- 1, kun viimeisessä pelissä hän voitti Benoni puolustuksella, ideana hyökätä c3- b5 sotilaspurkauksena kuningatarsivustalla.

Jumala sammuttaa tähden. Asiat ovat kuten ennenkin. ”Jumala, oletko sinä psykologian tohtori?”, kysyi Gregi Jumalalta. ”No sitäkin, mutta vaikutan Amerikassa psykologina ja kirjailijana. On sitä paineitakin olla tämmöinen ikoni, jota kaikki palvoo ja vihaa samanaikaan toiveissaan päästä tänne taivaaseen, mutta eihän täällä ole mitään, täällä on tylsää. Pelataan vaan shakkia ja sytytetääm tähtiä, jotta väkivalta, sodat ja tappaminen jatkuu. Ei ihmiset tule toimeen keskenään missään olosuhteissa”, sanoi Dr. Phil. Maailmankaikkeuden väkivaltaisin tarina ollaan viskattu kyberavaruuteen. Mutta, ehkä vielä joskus Jumala sytyttää taas uuden tähden ja koemme taas viihdyttävän ja mielenkiintoisen elämäntaipaleen. Nähdään pimeässä.


Admin
Admin

Viestien lukumäärä : 10
Join date : 29.04.2015

Näytä käyttäjän tiedot http://krusader.foorumi.biz

Takaisin alkuun Siirry alas

Planeetan Armosta

Viesti kirjoittaja Admin lähetetty Ti Marras 21, 2017 12:49 am


OSA 3: Sota neljän lajin kesken


Luku 20: Rakas maa kaunein

Jumala sanoo tähdilleen: ”Voi veikkoseni, kuinka onkin tylsää kun maa planeetta on vanha vittumainen kraatteri.” Sitten hän sytyttää kolme uutta tähteä tuntemattomissa linnunradoissa ja yhden meidän linnunradassamme. ”Marsissa olkoon matoja ja maassa maan tavalla. Herätys siellä, maan asukit. On taas aika pistää vähän vipinää kinttuihin, muuten minä tylsistyn ja nuudun tänne pimeälle yötaivaalle. Luon maailman uudelleen.”

Dan herää äkkiä Pittsburgissa, kotoaan puhelimen ääneen. Soittajana on George ja hän ilmoittaa, että Yhdysvaltojen armeija on kutsunut hänet ja kaksi muuta kaveria palvelukseensa Chicagoon. Dan ilmoittaa ettei aio mennä, mutta George pitää pienen saarnan ja saa Danin vakuuttuneeksi, että kohti leiriä on lähdettävä. He menevät Georgen autolla, ja Dan lähtee matkaan kohti Georgen kotia. Päivä on aurinkoinen ja lämmin. Dan näkee Georgen ja Samin auton luona. Kolmikko istuu autossa ja lähtee kohti Chicagon armeijaleiriä. ”Hulluksiko ne ovat tulleet, kun meidän pitää mennä jo toistamiseen kertausharjoituksiin, vaikka Samikin on vittu sivari ja mä pasifisti”, vänkää Dan. ”No tilanne tosin on ainakin Puolustusvoimien mukaan kriittinen, kun Venuksessa posahti joku raketti ja ihmisiä on kuollut ja haavoittunut joidenkin rosvojen toimesta. Se on kait joku epidemia, että pitää puolustautua alienien hyökkäystä vastaan”, vastasi George. ”Heh. Ufojako nekin pelkää. Vittu mä en usko että zombeja on olemassa muualla kuin hullujen roolipeleissä”, sanoi Dan napakasti.

”Britanniasta se kai alkoi. Siellä oli koko kansakunta seonnut raivotautiin ja nyt ne elävät kuolleet nousevat merestä, ” kertoili Sami. ”Biologisesti meikäläisetkin ollaan merestä tulleita”, heitti Dan. ”No biologisesti mekin ollaan aika samanlaisia kuin ne”, sanoi puolestaan Sami. ”Biologiset höpinät loppuu nyt tähän”, huusi George ja pysäytti auton. He näkivät suuren armeijaleirin. Se sijaitsi metsän siimeksessä ja ympärillä oli sähköiset metalliaidat. Aseistetut vartijat pysäyttivät kolmikon ja riuhtoivat heidät mukaansa läpi portin. He saapuivat kasarmialueelle ja henkilökunta kehoitti heitä pukemaan ylleensä armeijavarusteet. Sitten he kaikki menivät nukkumaan, koska seuraavana päivänä oli aikainen herätys. Seuraavana aamuna Chicagon länsipataljoona sai kuulla heidän tehtävistään maailman asioiden suhteen. ”Hyvää huomenta Amerikka! Olette Chigagon länsiosavaltion komppania ja teidän ollaan aseistettu ja nyt teille annetaan selonteko!”, huusi majuri Grunt. Tänään Amerikka on vaarassa, koska kuolleet kävelevät maan kamaralla. Meidän tulee puolustaa maatamme, eurooppaa, kaikkia maanosia ja maailmaa, ja rakentaa uudestaan tämä planeetta. Mutta ensin meidän on pistettävä kampoihin. NASA ennustaa, että 10 kuukauden sisällä japanilainen kyborgiryhmä hyökkää maailmaa vastaan, tarkoituksenaan tuhota ihmiskunta. Jotta voitamme, on meidän opittava taistelemaan. Vielä kyborgienkin jälkeen emme jää tänne. Me menemme toiseen aurinkokuntaan professori Donin rakentamalla aikasimulaattori masiinalla. Se tuo meidät toiseen aurinkokuntaan, jossa meidän tehtävämme on taistella Alieneita vastaan, voittettava heidän ennen kuin he rynnivät tänne. Nyt me menemme kohti metsää ja alamme sotiaan zombeja vastaan. Olemme sissijoukko. Matkaan mars!”, lopetti majuri Grunt luentonsa.

Metalli aita avautui. Majuri Grunt, joukko sotilaita ja Sami, George ja Dan lähtivät kohti kannon koskea ja ryteikköä päin. ”Muistan kuinka minut melkein tuhottiin ensimmäisessä zombierynnäkössä. Yksi vitun itujensyöjä moitti mua hampurilaisen syömisestä, vaikka tilanne oli mikä oli ei olisi tarvinnut niuhottaa ja alkaa moralisoimaan tällaisessa tilanteessa”, jutteli Dan joukolle. ”Mä tunnen ton Andyn, se oli ihme hippi. Mutta sä olet ihan samanlainen mikkihiiri!”, sanoi majuri Grunt vihaisesti. ”Kui?”, kysyi Dan, mutta sitten yksi sotilas hahmotti pari kävelevää epäkuollutta. George nosti kiväärinsä ja tähtäsi. Ampui ja pää halkesi. Majuri käski komppaniaa jatkamaan, mutta sitten hänen jalkansa jumittui sammaleeseen ja puunkuoreen. ”Hei! Tulkaa tänne takaisin”, huusi majuri Grunt. Hän näki sammaleesta nousevan sontiaisen. Sotilas C meni auttamaan vaikeuksissa ollutta majuria. Hän nosti kiväärinsä ja tähtäsi kohti otusta, mutta majuri kehotti häntä irrottamaan hänen jalkansa. Sotilas C laski kiväärinsä ja ojensi kätensä ja avitti majuria. Sitten yksi epäkuollut nosti kätensä sammaleesta ja puraisi sotilas C:tä käteen. Sotilas huusi tuskissaan mutta majuri, joka oli päässyt vapaaksi murskasi kuolleen kallon. Sotilas C sai tartunnan ja komppania teloitti hänet metsässä.

”Täällä metsässä on vaarallista. On suota ja sammalta. Mennään pellon poikki”, sanoi majuri Grunt. ”Tuo oli aikamoista hölmöilyä”, huomautti Sami majurille. ”Turpa umpeen!” Kuka käyttäytyy normaalisti näissä olosuhteissa?”, puolusti puolestaan Grunt toimintaansa. Grunt, Sami, Sotilaat A ja F, George ja Dan kävelivät pellolla. Pelto oli varjossa, koska metsää oli paljon, mutta etäämmällä näkyi ranta ja aurinkoinen viljapelto. Zombeja näkyi kaukaalla.

Grunt avasi tulen ja puoliksisyötyjä ja riutuneita zombeja horjui pellolla. ”Pian meidän ainut murheemme ei ole nuo tunteisiin vetoavat raadot”, huomioi Sotilas F. ”Minun lihanhimooni ne ainakin vetoavat!”, sanoi George ja ampui kolme raatoa konepistoolilla. He ylittivät rotkon ja saapuivat rantaan. ”Metsässä nuo ovat vaaraksi, mutta pelto on niin aakeeta laakeeta että voi hellan lettas sentään miten helppoa tämä olikaan!”, juhlisti Sotilas A. Sotamiehet hurrasivat ja kiljuivat kuin ekstaasissa voitetun erän jälkeen samalla kun pojat kyhäsivät telttaa. ”Nyt nuotio välkehtimään niin saamme makkaraa!”, huusi Sotilas F. ”Älkää vielä olko voitonvarmoja”, latisti Grunt tunnelmaa. ”Ne voittavat meidät lähitaistelussa. Me selvisimme tähän asti vain siksi koska pelto oli lähellä. Muistakaa se”, sanoi majuri. ”Huomenna tänne järvenrantaan tulee jeeppi ja minä ja Dan menemme sen kyyditseminä kohti Chicagon Päämajaa. Te muut soudatte vastarantaan ja tulette perässä”, informoi Grunt. ”Miksi minä?”, uteli hämmentynyt Dan. ”Olet jo niin hyvä, että haluan esitellä sinulle hienon päämajan”, vastasi Grunt hymy huulillaan. ”Olet kokenut paljon Dan. Sinusta tulee vielä meidän ihmisten pelastusenkeli”, kehaisi George Dania. Grunt heitti vettä nuotion päälle ja porukka alkoi nukkumaan teltoissa. Huomenna on uusi ja tärkeä päivä.

Seuraavana päivänä jeeppi saapui niinkuin oli sovittu ja Dan ja Grunt hyppäsivät sen kyytiin. Loput neljä miestä alkoivat soutaa järven yli. Järvi oli kirkas ja auringon keltainen valo liekehti siinä. Sotilas A alkoi laulamaan härskejä sotalauluja. ”Minä olen sivari enkä suostu kuuntelemaan noita tappamislauluja”, motkotti Sami kesken heleän ja tyynen kesäpäivän. ”Ai sä olet sivari? Sut syötetään raadoille jos se tulee ilmi tuolla Päämajassa. Sun on karattava näistä seuduista. Kaikki on sotilaiden omistamia alueita. Mene metsään, ne on rauhoitettuja alueita raadoille. Sä olet liian hyvä tähän maailmaan”, sanoi Sotilas A ja alkoi kusemaan veneessä. Yhtäkkiä vanha ja liejuinen käsi otti Sotilas A:n peniksestä kiinni ja veti hänet mukanaan kohti veden pohjaa. Vene keikahti ja porukka tipahti järveen. Yhtäkkiä järvi oli täynnä raatoja, jotka uivat ja sukelsivat. Kaikki aseet ja ammukset menettivät merkityksensä ja tehonsa. Tämä oli taistelu elämästä ja kuolemasta. Sotilas A syötiin järvenpohjassa ja muut kolme alkoivat uimaan kohti vastarantaa. Sotilas F jäi jälkeen, koska hän ui koiraa. Raadot ottivat hänet, kun George ja Sami uivat kroolia ja pääsivät vastarantaan ehjin nahoin.

”Jos sun sivarius tulee ilmi, sä olet kusessa. Meidän on karattava täältä ja tähdättävä kohti Eurooppaa”, ehdotti George ja Sami oli samaa mieltä.

Matkalla oli kuskina solttu sekä Dan ja Grunt kyydissä. Jeeppi mutkitteli, kun väisteli raatoja, jotka ojensivat käsiään kohti miehistöä. Lopulta jeeppi löysi tiensä Päämajaan ja metalliaidattu kartano siinsi silmien edessä.


Luku 21: Otsakas suunnitelma


Dan poistuu autosta ja pälyilee ympäri esikartanoaluetta. Metalliaidan toisella puolella on oranssipaitaisia vintiöitä ja metsää joiden taakse ei näe. Edessä on siis vain yksi merkittävä asia: vanha ja suuri kartano. ”Eivätkö teidän mahdollisuutenne selvitä ole ihan olemattomat? Siis tuolla on raatoja, metsää ja iso lato täynnä kusipää upseereita? Mitä helvettiä mä teen täällä ja mun kamut George ja Sami ovat jossain korvessa tai ryteikössä vintiöiden raajojen ulottuvilla?”, kysyi Dan vihaisesti. ”Kukahan tässä on mulkku? Rauhoitu. Kun ystäväsi saapuvat Kanadaan, on siellä kokonainen yhdyskunta vastassa heitä, he saavat ruokaa, juomaa ja me liitymme heihin myös”, vastasi Grunt.

Dan rauhoittui. Kaksi kommandoa, Grunt ja Dan saapuivat kartanon toisen kerroksen toimistotilaan. ”Jaa-a, että sieltä tulevat ne meidän jeesukset!”, sanoi Punatukkainen, 60- vuotias kirjastonhoitaja. Nainen istui työpöytänsä ääressä. Hänellä oli päällään keltainen paita ja flanellihousut. Hän vaikutti iloiselta, pirteältä ja terävältä puukynä kädessään. ”Terve naiseen, Flur!”, tervehti majuri Grunt Fluria, ja nosti hattunsa hänelle. ”Mä mikään jeesus...”, mutisi Dan. ”No mikä on asian ydin?”, jatkoi Dan. Teillä on tusina halpoja solttupoikasia, iso läävä keskellä ei mitään, miljoonia raatoja on piirittäneet meidät ja täältä ei edes pääse ulos, niin mitäs me tässä metässä?”, kysyi Dan uteliaana. ”Puhutaan siitä päivällisellä...”, aloitti Grunt, mutta hänet keskeytettiin. ”Yhtä hyvin voimme sanoa asian jo nyt”, keskeytti Flur Gruntin. ”Me kaksi olemme sisko ja veli. Tänään me syömme, juomme ja sinulle Dan näytetään sotastrategia videoita joissa on sisällytetty se miten me pelastamme planeetan ensin zombeista, sitten kyborgeista ja sitten Alieneista”, kertoi Flur. ”Entäs sitten, kuinka kauan me homehdumme täällä päämajassa?”, kysyi Dan. ”Kunnes paine tulee liian hiostavaksi..”, sanoi yksi vartija. ”Hiljaa siellä takana!”, komensi Grunt. ”Paskat. Niin kauan kunnes aita romahtaa. Ei olla nyt lapsellisia. Niitä tulee koko ajan lisää ja lisää. Meidän kahdentoista sotilaan, 20 sentin paksuinen metalliaita ja kärsivällisyytemme ei pidättele meitä täällä kauaa. Lähdemme pian pois”, vastasi Flur. ”Ai kohti Eurooppaa?”, kysyi Dan. ”Ei vaan Venäjää. Maihin on tullut kaksi miljoonaa kyborgia. Se on näiden japanilaisten tekosia. He rakastavat kilpailua ja tekniikkaa, kulttuuria ja säpinää. He aikovat tappaa kaikki ihmiset ja rakentaa maa- planeetasta roboottien planeetan. Me arvostamme kuitenkin kulttuuria materiaa enemmän joten suntaamme Itä- Venäjälle tukikohtaan josta lopulta murramme tiemme Japanin rannikolle”, sanoi Flur. ”Mutta nyt me menemme syömään!”, hän sanoi.

Ruuan jälkeen muut jäivät alakertaan katsomaan telkkaria, mutta Dan kiiruhti ylä-kertaan. Metalliaita kolisi kun verenhimoiset vintiöt tökkäsivät sitä käsillään. Dan ei halunnut katsoa ulos joten hän meni kirjasto-huoneeseen. Ihan perällä oli ikkuna josta näki alueen Pohjoispuolelle. Siellä näkyi kaksi helikopteria ja lentokenttä. Dan tajusi että alueelta pääsi poiskin. Sitten Dan katsoi kirjoja. Hän otti eteensä mustan kirjan ja luki. Kertoi Zombie- katastrofista maanalaisessa bunkkerissa. Dan hapuili kirjoja käsillään, mutta päätti suunnata takaisin alakertaan katsomaan televisiota kun ei mitään mielenkiintoista sattunut silmään. Yhtäkkiä Dan tiputti yhden punaisen kirjan maahan. Hän ojensi kätensä ja nosti kirjan paikoilleen, mutta lattialla oli kasa dokumentteja, jotka olivat tippuneet kirjan sisältä. Lapussa luki: ”Kaikki rauhanpuolustajat ja sivarit on tapettava välittömästi”. Dan järkyttyi lukemastaan ja muisti Samin. Hän hermostuksissaan laittoi kirjan takaisin paikoileen ja oli lähtemässä pois huoneesta. Mutta sitten käsi kosketti häntä olkapäähän. Dan säpsähti ja kääntyi. ”Olet sitten se uusi tiedemies?”, kysyi 12- vuotias pikkupoika. ”No en mä ole mikään tiedemies, tai mikään tollainen, mä olen vain mä”, vastasi Dan nokkavasti. ”Moi, mä olen Timo”, sanoi poika. ”Sanohan mulle yksi asia... miksi kaikki nuo sotilaat ovat sun ikäisiä lapsia ja miksi noita raatoja tuolla ulkona kutsutaan ”vintiöiksi”?”, kysyi Dan. ”No asia on niin, että oikeasti tämän kartanon alla on ollut hautausmaa jonne on haudattu ennätysmäärä lapsia. Ja noi zombiet haluavat tänne koska he haluavat mennä katsomaan lastensa tai tuttujensa hautoja”, vastasi Timo. ”Ok asia on selvä”, sanoi Dan ja meni alakertaan. Pian koko joukko asettui levolle.

Aamulla kuitenkin kartanossa velloi sekasorto. ”Mitä nyt?”, kysyi Dan aamupöpperöisenä. ”Zombiet ovat murtaneet metalliaidan etelässä. Meidän on lähdettävä nyt pois kohti helikoptereita”, sanoi Flur. Dan, Grunt, Flur, Timo ja yksi solttu juoksivat halki puutarhan kohti koptereita. Kaikki menivät istumaan paikoilleen kahteen kopteriin. Grunt viittoili lentäjälle että he nousisivat jo ilmaan. ”Mutta tuolla takanamme on kymmenen Timon ikäistä poikaa ja kiljuva zombielauma. Mihin katosi solidaarisuus?”, kysyi Dan moittivaan sävyyn. ”Voithan sinäkin vaihtaa osia jonkun soltun kanssa”, sanoi Grunt. Sitten Dan oli vaiti ja kopterit nousivat ilmaan kohti Kanadan pelastusasemaa.

Sillä välin Sami ja George talsivat kuumassa kesäsäässä Pohjois- Amerikan valtatietä. Georgella on varustuksenaan magnumi ja veitsi, Samilla taas konekivääri. ”Tästä lähtee suora tie kohti Kanadan pelastusasemaa”, sanoi George Samille. ”Mutta mut tapetaan siellä. Mä olen sentään sivari”, vastasi Sami. ”Ei tapeta. Siellä suvaitaan siviilejä. Onhan sentään maailmanloppu ja kaikkea”, puolusti George kantaansa. ”No mene sä sitten jos haluat. Mut meitsi valitsee tämän metsäpolun mielummin”, torjui Sam Georgen kehoituksen. ”No mä tulen sun kanssa vaikka maailman ääriin”, vastasi George. George ja Sami kävelivät hiljaista ja pimeää metsätietä.

Edessä siinsi jokin mökki ja purossa lorisi vesi. Kaksikko päätti suunnata kohti mökkiä. He saapuivat mökille. Sisällä oli yksi huone, takka, pöytä ja pilaantunutta ruokaa. He jäisivät mökkiin yöksi. Sami sytytti takan ja alkoi mutustelemaan kovaa ruisleipää, koska muuta ruokaa heillä ei ollut. ”Syö sinäkin jotain”, sanoi Sami. ”Joo-o, mutta ensin kaffe”, sanoi George, vinkkasi silmää ja osoitti läheistä latoa. ”Ai siellä ladossa on kahvia vai? Paskan marjat sanon minä!”, sanoi Sam. Mutta George talsi kohti yksinäistä latoa. Ladossa sisällä George sytytti kynttilän. Ladossa oli ruokaa ja kahvia pahvilaatikoissa. Ja laatikon päällä oli lappu, jossa luki: ”Jos luet tämän niin muista että ladossa on kahvia ja ruokaa – Jen”. Sitten Georgen olkapäästä otti kylmä käsi kiinni. George säpsähti ja kellahti selälleen. Zombie tuli lähemmäksi. George yritti ampua magnumillaan, mutta se ei ollut ladattu. Zombie otti Georgea jalasta kiinni ja avasi suunsa. George oli kuitenkin nopeampi. Hän iski zombielta vasemman käden irti. Zombie huohotti ja säikähti liikettä ja kynttilä, joka liekehti pöydällä kaatui ja koko lato oli tulessa. George nousi ylös. Zombie nousi myös. George oli lähtemässä pois ladosta mutta muisti kahvin ja kuivamuonan. Hän palasi takaisin, löi zombieta veitsellä, mutta zombie ei hievahtanutkaan. George kyykistyi ja nosti pahvilaatikon syliinsä. Hän talsi hitaasti pois palavasta ladosta. Yhtäkkiä zombie oli Georgen korvan juuressa ja avasi suunsa. Zombie puraisi Georgen päästä palasen. George huusi ja horjahti Zombien syliin. Horjahduksen seurauksena pahvilaatikko tippui lorisevaan puroon. Zombie avasi suunsa ja puraisi. Korva irtosi. Zombie puraisi uudestaan ja nyt lähti myös hiustuppo korvanjuuresta. Sami, joka oli nukkunut mökissä koko tämän ajan oli vihdoin jalkeillaan. Hän näki palavan ladon. Hän heitti vettä kohti latoa käsillään, mutta turhaan. George oli nyt tulessa ja makasi ladon lattialla, zombie sylissään. George iski zombieta päähän ja se kuukahti. George kurottautui kohti ladon ovea ja huusi Samia apuun. Sam oli ulkona ja katsoi kohti Georgea, joka huusi Samia tuskaisena apuun. Sitten Sam nosti laatikon syliinsä ja palasi mökkiin. Kaukana kuului Georgen viimeiset kuolinhuudot. Mökki sammui yöllä ja aamulla Sam leikkasi kypsää lihaa mökin raunioilta, laittoi ne reppuunsa ja suuntasi kohti erämaata.


Luku 22: Siviilisaation murros




Dan heräsi ja avasi silmänsä. Viljapelto kylpi auringossa. Ei raadon raatoa näköpiirissä. Toinen kopteri, jonka kyydissä olivat Flur ja solttu oli jo laskeutunut Kanadan turva-asemalle. Grunt ja Timo nukkuivat vielä. ”Kauanko meillä on matkaa vielä?”, kysyi Dan lentäjältä. ”Noin kaksi minuuttia, Sir”, vastasi lentäjä. Dan sulki taas silmänsä. Äkkiä lentäjä alkoi lentämään matalalta. Dan avasi taas silmänsä ja ihmetteli mikseivät he olleet jo kaukana häämöttävässä tukikohdan sisääntuloportissa. ”Paljonko meillä on bensaa jäljellä?”, kysyi Dan ujosti lentäjältä. ”Ei tarpeeksi neljälle hengelle”, sanoi lentäjä ja kopteri lysähti pellolle. Nyt Grunt ja Timokin olivat hereillä. Nelikko oli keskella viljapeltoa. Matkaa portille oli noin kilometri. Nelikko otti aseensa koholle ja alkoi varovasti tunnustellen matkata kohti maantietä. Dan saapui ensimmäisenä maantielle ja näki avonaisen portin sekä Flurin ja muutaman vartijan. Äkkiä viljapellosta nousi zombeja ylös. Yksi tarttui lentäjää kaulasta. Otus avasi suunsa ja puraisi. Lentäjältä rupesi suihkuamaan verta kaulasta. Grunt sitoi pyyhkeen hänen kaulaansa ja alkoi raahata tätä kohti maantietä. Dan juoksi kohti avonaista porttia. Timo oli jo maantiellä ja ampui pistoolilla raatoja maahan yksi toisensa perään. Grunt ei ollut vielä saapunut maantielle. Näytti siltä että hän oli eksynyt. Dan ja Timo pääsivät portista sisään ja sen jälkeen ovi suljettiin.

”Älä sulje sitä ovea!” Siellä on vielä tulossa ihmisiä”, huusi Dan sotilaille. Flur ehdotti että pari ammattisotilasta lähetettäisiin apuun. Niin kaksi sotilasta lähti pelastamaan majuri Gruntia ja lentäjää. Grunt raahasi lentäjän pois pellolta mutta hämmästyi kun maantietä ei näkynytkään. Hän sen sijaan mätkähti ojaan. Nyt zombeja tulvi joka suunnasta kohti Gruntia. Grunt, joka oli sitonut lentäjän haavan, otti pistoolin ja takoi ruutia olioiden päähän. Kiitettävällä prosentilla Grunt onnistuikin tehtävässän. Lopulta Grunt nousi ylös ja jatkoi matkaansa. Lopulta kommandot tavoittivat Gruntin. Toinen kommando otti lentäjän käsiinsä sillä välin kun majuri ja toinen sotilas raivasivat tietä. He pääsivät maantielle ja ovesta sisään. Lopulta toinen kommando pääsi ovensuuhun. Sitten lentäjä, joka oli nukahtanut, heräsi. Hän avasi suunsa ja puraisi kommandoa vasempaan käteen. Kommando huusi tuskasta ja heitti lentäjän maahan. Sitten esiin tuli Flur ja ampui konekiväärillä sarjatulessa kummatkin miehet, koska he olivat käytännössä kuolleita.

Pelastusasemalla kaikille sotilaille näytettiin havainnollistava video miten pelkällä napalmilla oli Kanada puhdistettu zombeista, joita esiintyi enää vain USA:n puolella. Korpraali sanoi, että suurimman osan sotilaista ei tarvinnut enää huolehtia zombeista, sillä vanhassa USA:ssa ei ollut kovinkaan montaa selviinjäänyttä, joten se käytännössä poltetaan napalmilla poroksi. Isompi uhka on enää japanilaiset kyborgit, jotka riehuvat nyt Venäjällä ja Euroopassa. Jos on ystäviä Yhdysvalloissa, niin öisin saa heittää ilotulitteita taivaalle tai tehdä itse radioviestejä valtakunnan radioon, jossa kerrotaan että nämä kuukaudet ovat viimeisiä hetkiä päästä turvaan Kanadaan ennen kuin USA poltetaan. Yöllä nuotion ääreen oli kokoontunut joukko selviytyjiä. Flur ampui ilotulitteita taivaalle. Dan sytytti kevytsavukkeen, ojensi sen Gruntille ja kysyi häneltä: ”Penni ajatuksistasi?”. ”Me jyrättiin zombiet, murskataan kyborgit ja kemiallisesti kastroidaan nuo alienit, me kohdataan vaikka vittu Dr.Phil, ei paskankaan, anteeksi siis ei penninkään väliä!”, kommentoi Grunt.

Aamulla Dan lähetti radioviestin, jossa hän kertoi että vielä seuraavan parin kuukauden aikana Kanada ottaa vastaan selviinjääneitä. Samana iltana Korpraali kertoi Danille että he olivat saaneet seuraavanlaisen vastauksen: ”Haloo? Olen sivari ja tarvitsen tukea ja apua. Olen nälissäni. Pääsenkö sinne? Olen melko lähellä teitä mutta en uskalla näyttäytyä. Moi Sami”. ”Hänet on päästettävä sisään!”, sanoi Dan kärkkäästi. ”Ei vaan hänet on tapettava suin päin!”, vastasi Grunt. ”Äläpäs vielä hoppuile broidi”, sanoi Flur. ”Hänet voidaan keskittää vain siviiliorganisaatioon”. ”Eli päästämme hänet vain laiskottelemaan ja nauttimaan täysihoidosta!”, sanoi Grunt. ”Sinä et näköjään siedä häntä elävänä etkä kuolleena”, sanoi Dan. Lopulta Sami päästettiin ehjin nahoin portista sisään. Ja sitten koitti aika kun portti suljettiin lopullisesti ja koko manner Kanadaa lukuunottamatta sai napalmi ja öljy suihkutuksen. Ainakin zombeista ollaan päästy eroon. Sami käännytettiin ja koulutettiin sotilaaksi samassa ajassa. Nyt kyborgeja vastaan lähti viides yksikkö taisteluun; Grunt, Timo, Sami, Flur ja Dan. Kun joukko oli laskeutunut maihin Venäjän rannikolle, niin maassa näkyi vain ruumiita. Pelko leijui ilmassa. Oli sumuista. Grunt oli varustautunut magnumilla, Timo napalmipommeilla, Sami oli lääkintämies, Flur oli aseistettu singolla ja Dan kranaateilla. ”No mitä nyt?”, kysyi Grunt pelokkaasti. ”Johda nyt hyvä mies ryhmää!”, huusi Flur. Sitten porukka jakaantui kahtia ja alkoi marssimaan kohti kahta suurta kaupunkia.

Dan, Timo ja Sami saapuivat kaupunkiin. Näky oli hirveä. Ruumiinosia oli kaikkialla. Kaikkialla oli metallinpalasia, kaikki talot olivat raunioina. ”Mitä helvettiä ne ovat?”, kysyi Dan muilta. ”Ne ovat tappajakoneita”, vastasi Timo. Sitten he ryhmittyivät talon raunioille tarkkailemaan tilannetta varjoista käsin. Dan sytytti kevytsavukkeen. Sitten yhtäkkiä iso joukko zombeja ryntäsi kohti rakennusta. Ne olivat mätää lihaa niin kuivalla alueella ja osa vain lynkytti kohti porukkaa. Dan ryntäsi keskelle tietä paniikissa. ”Ei! Älä mene sinne!”, huusi Timo. ”Se on ansa!”. Sitten Timo heitti napalmipommeja zombeja kohti ja koko ryhmä paloi poroksi. Mutta Dan, joka oli keskellä tietä oli juuri yhden valkoisen kyborgin nenän edessä. Dan heitti robottia kohti kranaatin ja kyborgi posahti palasiksi. Sitten Dan heitti kaksi lisää ja pakeni takaisin raunioille. ”Ne käyttävät zombeja vain syöttitarkoituksena. Japskit tietävät että kaikki osaavat taistella niitä vastaan”, puheli Timo.

Sitten paikalle tuli keltainen robotti jolla oli kamera päässään. Se yritti paikantaa porukkaa. Porukka pakeni yläkertaan. Yläkerrasta käsin Timo heitti robottia pommilla. Posauksen jälkeen lokki laskeutui parvekkeelle. Timo koitti hätistellä sitä pois, mutta se oli uusi ansa. Lokki olikin pommi, joka räjähti. Räjähdyksen voimasta Timo tippui maahan. Sitten tuli joukko pieniä robotteja joilla oli sirkkelit kohti Timoa. Dan heitti kranaatin keskelle aukiota. Sirkkelirobotit räjähtivät. Sitten Sami riensi apuun ja sitoi Timon haavat: häneltä räjähdyksen vuoksi irtosi vasen käsi.

Sitten toinen ryhmä tuli ja porukka päätti matkata kohti rannikkotukikohtaa, sillä myös Gruntin ryhmä oli selvinnyt kaupungin valloituksesta ehjin nahoin.

Luku 23: Rannikkotukikohta


Porukkaa kuljettanut laiva pysähtyi lähelle Japanin rannikkoa. Japanin rannikko oli muurattu sähköaidalla ympäriinsä. Keskellä oli valtava rautaovi. Lännen kovan vastarinnan edessä kyborgit olivat perääntyneet kotimaahansa. Enää piti tuhota pääkatkaisija niin kaikki kyborgit menettäisivät toimintakykynsä. Danin ryhmä hyppäsi pieneen veneeseen ja porukka alkoi soutamaan kohti pääsisäinkäyntiä. Vene pysähtyi viiden metrin päähän teräsovesta. Flur tähtäsi singolla oven lukkoa. Hän ampui. Posahdus. Ja niin ovi lennähti selkosen selälleen. Sitten porukka souti lähemmäs ovea. Mutta merestä nousi putki, joka sohaisi tulta kohti venettä. Vene paloi poroksi ja porukka joutui veden valtaan aseineen päivineen. Aseet menettivät tehoaan, mutta ranta ei ollut kaukana. Dan saapui ensimmäisenä rannikolle. Muu porukka ui hitaasti perässä. Flur, Grunt ja Sami huuhtoutuivat hiekalle. Timo, jolla oli kipsi kädessään ui kömpelösti. Sitten yksi kyborgi veti hänet veden alle. Dan huomasi tämän ja hyppäsi veteen pelastamaan poikaa. Kyborgi, joka veti Timon veden alle, paljasti silppuri silkkerin ja alkoi poraamaan Timon raajoja poikki. Poika huusi tuskissaan, Dan ympäröitiin tutkarobooteilla, mutta Dan luikautti kätensä ja sai Timon mukaansa. He pääsivät rannalle, mutta Timon haavat olivat pahat ja syvät. Hän ei jaksanut enempää ja niin porukka jätti hänet rannalle Timon omasta pyynnöstä.

Porukka kulki aavaa viherikköä ja edessä siinsi iso linnake. Kaikkialla oli mädäntyneitä ruumiita ja hajonneita robotinosia. Kun porukka pääsi lähelle linnaketta niin alkoi todellisuus purra. ”Jos me etenemme metriäkään, niin tappajaelektrodit murskaavat kallomme”, sanoi Flur napakasti. ”Niin, jos me näytämme ihmisiltä. Mutta jos me pukeudumme kuten he, eli roboteiksi, niin eiköhän ne sitten päästä meidät sisään linnakkeeseen?”, kysyi Grunt. ”Aivan! Olet oikeassa. Palataan takaisin”, sanoi Flur ja niin porukka yöpyi läheisessä metsässä. Aamulla kaikilla oli omat robottiasusteensa ja sähkö ei kärventänyt heitä. He pääsivät sisälle linnakkeeseen. Linnan sisällä vartijarobotit ohjasivat heidät Keisarin kamariin. Dan, Flur, Grunt ja Sami olivat nyt isossa salissa, ja heidän edessään oli Japanin Keisari Tar Noa. Tar Noa sanoi: ”Terve, robotit! Miksette ole sotimassa muiden kaltaistenne kanssa Aasiassa, Amerikassa tai Euroopassa? Voin mielihyvin lähettää teidät keräämään tietoa ja...”, hän aloitti, mutta sitten Grunt tempaisi kypäränsä pois päästään. ”Hullu!”, mutisi Dan. Grunt sanoi: ”Koska... kaikki....”, ”teidät...on tuhottu...”, jatkoi Sami. ”Ja nyt on teidän vuoronne!”, sanoi Flur ja heitti kypärällään Keisaria. Keisari kaatui valtaistuimeltaan ja kieri alas portailta. Vartijakyborgit hyökkäsivät sirkkeleillään kohti Gruntia. Grunt murskasi heidät revolverillaan. Dan ja Sami juoksivat linnakkeen perälle ja löysivät pääkatkaisijan. Flur ja Grunt turvasivat selustan. Sitten Flur muisti jotakin: ”En muistanut kertoa, että jos katkaisijan tuhoaa niin, sitten tuhoutuu itse linna ja jos linnasta poistuu niin sitten kyborgit rakentuvat uudestaan”. ”Eli jos me haluamme pelastaa maailman, jonkun on mentävä linnan mukana?” Eikö se joku voisi olla yksi kyborgeista?”, kysyi Sami. ”Ei vaan ainoastaan ihminen voi pysäyttää tämän katastrofin”, vastasi Flur ja ehdotti että he uhraisivat Keisarin.

Sitten Linnake alkoi romahtaa ja porukka sortui alas ruohikolle. Linnake oli raunoina, mutta pääkatkaisija oli Keisari Tar Noan ja kyborgijoukon takana. Ainut tie oli taistella Keisaria vastaan. Keisari otti kepin ja loihti sillä viisisataa zombieta saartamaan joukon. Grunt ampui mätäläjää revolverillaan ja Dan heitti kranaatteja kohti zombiearmeijaa. Flur yritti ampua singolla Keisaria, mutta tämä väisti laukaukset. Samilla oli hallussaan liekinheitin ja hän kärvisti zombeja sillä. Työ oli turhaa ja zombeja oli liikaa. Sitten Sami otti laukustaan ihmislihaa ja houkutteli zombit etäämmälle. Kyborgijoukolla oli aseenaan tällä kertaa konekiväärit. He alkoivat tulittaa kolmikkoa. Kolmikko heittäytyi maahan ja Dan heitti kranaatin. Se vain vahingossa lensi ilmaan ja takaisin Danin luokse. Kuului posaus. Savun hälvettyä kolmikko huomasi että Danin heittämä kranaatti oli savupommi ja kyborgit olivat lopettaneet tulituksensa. Sillä välin Flur oli pukeutunut robotiksi ja hiipinyt sekaan kyborgiarmeijaan. Flur heitti napapalmipommin ilmaan ja hyppäsi porukan luokse. Kyborgit kärventyivät pirstaleiksi. Dan otti Samin liekinheittimen ja kärvensi Keisarin nakuksi ja Tar Noa oli ”keisari ilman vaatteita”. Grunt tuhosi pääkatkaisijan, kolmikko poistui linnakkeesta ja kyborgit olivat sammuksissa.

”Mitä nyt?”, kysyi Dan. ”Planeetta on pelastettu. Näytä edes jotain riemua”, sanoi majuri Grunt. Flur ja Grunt lensivät takaisin Kanadaan. Dan päätti katsastaa Samin tilanteen. Dan porhalsi moottoripyörällä siihen suuntaan minne Sami oli houkutellut zombiet. Sami löytyi videopeliliikkeestä, jonka ulkopuolella oli zombeja tömistelemässä ovea. Dan ryntäsi sisään. ”Mitä ihmettä sinä oikein teet?”, hän kysyi. ”Pelaan”, vastasi Sami. Sitten Sami otti langattoman kyborgiohjaimen käteensä ja yksi kyborgi lähti liikkeestä ulos, otti esiin sirkkelin ja teki zombiarmeijasta tomaattikastiketta. ”Tuo kyborgi on saatava kiinni!”, sanoi Dan. ”Idiootti. Minä ohjaan sitä. Se on minun ohjauksessani. Palataan jo päämajaan”, vastasi Sami ja kaksikko hyppäsi Yhdysvaltain armeijan helikopteriin ja lensi kohti Kanadan päämajaa.


Luku 24: Paluu arkeen

Danilla ja Samilla oli enää yksi, viimeinen tehtävä edessään: Integroitua muiden sotilasarmeijoiden mukana professori Donin aikakoneeseen kohti vierasta planeettaa, jossa vastassa on ihmistä paljon älykkäämmät UFO:t. ”Ei helvetti jätkät oikeesti...miten munkaltaisella tavallisella sihteerillä voi olla jotain mahkuja vetää turpiin jotain päärynäpäisiä ja happoa sylkeviä alieneita vastaan?”, kysyi Dan. ”Ei mitään. Mutta silti menet”, sanoi majuri Grunt NASA:n tähtitiedeyksikössä. ”Kaikki menevät. Kaikki isänmaalliset ja urheat yksilöt yrittävät pelastaa maata kauheilta limaisilta Ufoilta”, sanoi Flur. ”Miten muuten George menehtyi taas kerran?”, kysyi Dan Samilta. ”No se itse taas sähläsi”, vastasi Sami. ”Kerrataanpa vähän taustoja...”, sanoi Flur. ”Siis ensiksi NASA:lta posahti joku raketti Venuksessa ja sitten kuolleet nousivat haudoistaan. Infektio levisi ihmiseltä ihmiselle kuin flunssa. Lopussa valtioita jouduttiin muuraamaan umpeen ja ydinpommeja heittämään suuriin kaupunkeihin. Ja koska Japani ei ollut rikastunut enää vuosikymmeniin, se ”terveenä” infektiovapaana saarena alkoi rakentamaan tappajakyborgeja. Kyborgit olivat vaikeampia voittaa kuin zombiet, mutta niiden heikko kohta olikin Japani itse. Nyt Alienit ovat vastassa. Älä kysy mitä tai ketä ne ovat, sitä en valitettavasti tiedä. Me vain menemme ja tulemme takaisin ruumisarkussa. Meidän on edes pakko yrittää”, sanoi Flur. ”Tämä ei ole natsit vastaan kommunistit. Tämä ei ole kolmas maailmansota. Olemme koko maailmankaikkeuden vahvinta ja tappavinta tautia vastassa: bakteereja itse”, sanoi majuri Grunt. ”Saanko ehdottaa jotakin?”, kysyi Sami. ”Jos tämä on kerran meidän viimeinen taistelumme, niin jos me kaikki varustamme itsemme hampaisiin asti, annamme kaikkemme ja sitten joku voi ripustaa valkoisen lipun Telluksen mantereelle ja tämä tanssi on tanssittu lopullisesti kaikkien puolesta”. ”Sinustapa on tullut sotaisa näin äkkiä”, sanoi Dan. ”Sotiminen rauhan puolesta on kuin naiminen neitsyyden puolesta”, sanoi Sami. ”Ei, vaan sinä olet tullut hulluksi, jatkoi Dan. ”Anteeksi George, Timo, Sofia, Scott, Kain, Ken ja kaikki rakkaat ystäväni... minä lupaan että te saatte vielä olla minusta ylpeitä,” sanoi Dan. ”Minä ehkä en ole selviytyjä, mutta hyvä piilottelemaan”, hän jatkoi. ”Eipäs. Minä näin. Pelastit Timon rannalle tappajakyborgien sirkkelien lävitse. Sinä teit jotain sankarimaista”, sanoi Grunt.

Hetken kuluttua selviinjäänet olivat varustautuneet matkaa varten. Grunt oli kommandopuvussa, Flur taas oli varustautunut sissiksi, Sami kyborgiksi ja Dan tavalliseksi sotilaaksi. Porukka astui professori Donin aikakoneeseen ja viimeisenä sotilasryhmänä ryhtyi pistämään kampoihin Ufoille. He eivät tienneet yhtään mitä oli vastassa.

Dan ilmestyi vieraalle planeetalle. Hän ilmestyi keskelle trooppista laaksoa. Flur ilmestyi tulivuoren huipulle. Huipusta alkoi sinkoutumaan laavaa. Grunt ilmestyi lumisille tuntureille. Jää alkoi puuduttaa Gruntin mokkasiinikenkiä. Sami ilmestyi kuivalle aavikolle. Hiekkaa alkoi sinkoilla hänen silmiinsä.

Dan näki dinosauruksia, mutta ei hätkähtänyt. Hän joi purosta raikasta vettä. Sitten hän näki vihreitä matoja. Dan juoksi Bruntosauruksen selkään ja liukui kaulasta pieneen mökkiin. Mökissä oli jokin lääkeboksi. Dan avasi sen ampumalla lukkoa haulikolla. Hän otti muutaman pistimen ja oranssia lientä purkissa mukaansa, pakkasi ne reppuunsa ja lähti ”haastamaan” viruksia. Sitten hän näki pienen vihreän miehen. Dan otti haulikon ja poksautti vihreän miehen pään tohjoksi. Sitten pään palasista alkoi kertyä miljoonia liskoja jotka hyppäsivät Danin päälle. Ne repivät Danin päästä kypärän ja päänahasta hiukset. Dan luhistui maahan ja rimpuili.

Flur näki tulivuoren huipulla pienen vihreän miehen. Hän tunki tämän suuhun sirpalekranaatin. Kranaatti räjähti ja vihreä mies hajosi. Mutta sitten taivaalle hajonnut ruumis muuttui vihreäksi hapoksi ja satoi Flurin päälle. Flurin silmät syöpyivät ja hän sokeutui.

Grunt oli lumisella tunturilla. Hän näki pienen vihreän miehen. Grunt otti esiin viidakkoveitsen ja löi tätä päähän. Vihreä mies värisi ja rojahti tuhkaläjäksi. Grunt tuhahti ja jatkoi matkaa, mutta huomasi äkkiä että hänen jalkansa olivat tunnottomia. Sitten hän huomasi että hänen koko alaruumiinsa oli jäätynyt. Pakkanen ja tuuli kiristyi. Pian Grunt jäätyisi niille sijoilleen.

Sami oli aavikolla ja näki pienen vihreän miehen. Tämä silpoi sirkkelillä miehen veriletuksi. Nyt vihreä mies kuitenkin sekoitti ilmaa ja aurinko alkoi paistamaan korkealta. Varjoa ei ollut. Pian Samilla oli hirvittävä jano.

Dan oli hyönteisten, bakteerien ja muiden termiittien syömä läjä mätää lihaa. Sitten Dan, kuin infektio, nousi ja alkoi mädäntyneenä kävellä, kävellä kohti Alienien pesää. Häntä alkoi seuraamaan koko planeetan väki. Kaikki olivat zombeja. Madot ja bakteerit eivät tehonneet näihin otuksiin.

Flur oli sokea, mutta hän muuttui sulaksi magmaksi ja alkoi valumaan laavana kohti laakson tyvessä olevaa Alienien pesää. Grunt oli jäätynyt niille sijoilleen, mutta lumimyrskyn seurauksena alkoi muodostua alati kasvavia lumipalloja jotka vyöryivät kohti laaksoa ja Ufopesää. Sami oli kuivunut kasaan kuin korppu, mutta voimakas tuuli johdatti hänen jäänteensä ja kaikkien muiden tuhottujen sielujen, kohti laaksoa uudessa olomuodossa, kivihiekkana. Hiekasta kehittyi kyborgeja, jopa kyborgilaumoja. Sirkkelit ojossa he kaikki yhtenä rintamana saartoivat Alienien pesän. Kaikki vyöryivät kohti Alienien pesää ja muodostivat itse niin suuren räjähdyksen, että Jumala päätti ottaa ohjat käsiinsä. Hän nopeasti sammutti galaksien kaikki tähdet. Vain yksi tähti vielä tuikki. Se oli Maa- planeetan ainut tähti.

Maa- planeetassa Kanadassa oli vielä ihmisiä elossa. He huusivat tuskasta ja pelosta. He odottivat Alienien hyökkäystä pelokkaina, kädet ristissä. Sitä ei koskaan tullut. Ennen kuin Jumala sammutti auringon, näkyi vielä professori Donin viimeiset elonhetket. Hän hyppäsi helikopteriin ja toivoi että löytäisi mielenrauhan jostain päin planeettaa. Sitä ei löytynyt. Ei kukaan ollut enää elossa, kuolleena, elävänä kuolleena, turvassa, terve tai järjissään. Oli aika odottaa mustan hetken jälkeen parempia aikoja. Jumala luovuttaa. Hän sammuttaa Universumin. ”Nyt tännekin voi tulla tuo virus, jota ei olla vieläkään saatu kuriin!”, sanoi Gregi Jumalalle. ”Eipäs”, sanoi Jumala. Sitten hän rikkoo taivaan lasikaapin ja ottaa esiin savukkeen ja pistimen, jossa on oranssia lientä. Jumala sytyttää savukkeen ja pistää itseään piikillä. ”Au! Mikä tuo on?”, kysyi Gregi. ”Se on anti-bakteeri virusta vastaan. Ota sinäkin!”, Jumala sanoo. Gregi pistää itseään, polttaa savukkeen ja pössyttely saa hänet hymyilemään. Aamu on koittanut taivaasen.

Taivaalla näkyy helikopteri. Kesken matkan se pysähtyy ja syöksyy viidakkoon. Se törmää puuhun. Sen roottorit eivät enää kulje. Se on pysähtynyt romuläjä. Kunnes räjähtää... ja sen matkustajat kuolevat.

Admin
Admin

Viestien lukumäärä : 10
Join date : 29.04.2015

Näytä käyttäjän tiedot http://krusader.foorumi.biz

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Planeetan Armosta

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa